Tänään on 28 Maalis 2024 18:49

Blackout

Keskustele elokuvista, peleistä, kirjoista, musiikista ja muusta vastaavasta viihteestä.
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)

ViestiKirjoittaja Norsula » 20 Joulu 2008 18:05

Kuva

traileri:
http://www.metrolive.fi/livetv/video/Blackout/295/

Tulipa eilen katsottua tämä suomalainen "trilleri". Näi joulun kunniaksi täytyy sanoa, että jos tämä oli muka trilleri niin minä olen sitten joulupukki.

Elokuvassa olisi ollut juonellisesti aineksia todella hyvään elokuvaan, mutta se lässähtää täysin. Se on alun jälkeen sekoitus flegmaattista mukataiteellista kolmiodraamaa ja huonoa trilleriä. Välissä on myös fonectan (piilo)mainos. Kaiken lisäksi elokuvan viimeiset puolituntia on täysin turhaa diipadaapaa, joka saa katsojan viimeistään pitkästymään. Lopun yritys tehdä trilleristä trilleri tekee elokuvasta entistä naurettavamman.
Kuva

Näin sen olisi pitänyt mennä:
Sitäpaitsi tää olis toiminu mun mielestä paljon paremmin, jos lopussa olisikin selvinnyt, että päähenkilö olisi itse ampunut itseään päähän ja vaimo olisi salaillut ja yrittänyt saada kaiken näyttämään murhalta oman maineensa ja uransa takia. jne.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

ViestiKirjoittaja Leikkinimi » 27 Huhti 2011 20:28

Norsula Kirjoitti:Kuva

Elokuvassa olisi ollut juonellisesti aineksia todella hyvään elokuvaan, mutta se lässähtää täysin. Se on alun jälkeen sekoitus flegmaattista mukataiteellista kolmiodraamaa ja huonoa trilleriä. Välissä on myös fonectan (piilo)mainos. Kaiken lisäksi elokuvan viimeiset puolituntia on täysin turhaa diipadaapaa, joka saa katsojan viimeistään pitkästymään. Lopun yritys tehdä trilleristä trilleri tekee elokuvasta entistä naurettavamman.



Kuvailit juuri kaikki suomalaiset elokuvat.
Käyttäjän avatar
Leikkinimi
Tavis
Tavis
 
Viestit: 32
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 27 Huhti 2011 21:07

Leikkinimi Kirjoitti:
Norsula Kirjoitti:Kuva

Elokuvassa olisi ollut juonellisesti aineksia todella hyvään elokuvaan, mutta se lässähtää täysin. Se on alun jälkeen sekoitus flegmaattista mukataiteellista kolmiodraamaa ja huonoa trilleriä. Välissä on myös fonectan (piilo)mainos. Kaiken lisäksi elokuvan viimeiset puolituntia on täysin turhaa diipadaapaa, joka saa katsojan viimeistään pitkästymään. Lopun yritys tehdä trilleristä trilleri tekee elokuvasta entistä naurettavamman.



Kuvailit juuri kaikki suomalaiset elokuvat.


Harvinaisen totta. :lol:
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

<

Rantakemian sponsorien mainokset


Palaa alueelle Viihdykkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset