Tänään on 29 Maalis 2024 00:30

Maximun Overdrive

Keskustele elokuvista, peleistä, kirjoista, musiikista ja muusta vastaavasta viihteestä.
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)

ViestiKirjoittaja Norsula » 23 Loka 2009 21:36

Kuva
Tadaa. Kyseessä on Stephen Kingin esikousohjaus omasta novellistaan, josta myöhemmin toivoi, että olisi saanut jäädä tekemättä. Epäilemättä toivoo samaa kyseisestä elokuvastakin. Tai ainakin minä toivon, että hän toivoo. En ymmärrä miten niin menestynyt kirjailija voi edes ohjata mitään näin surkeaa. Tämä on varmaan Dark Floorsin jälkeen surkeinta mitä olen nähnyt :P

Elokuvan juoni on siis, että maa joutuu sen ohittavan komeetan vaikutuskenttään, joka sotkee kaikki tekniset vimpaimet hyökkäämään ihmisiä vastaan. Tai jotain sen suuntaista. Eli kun tarpeeksi monta limu-, peli ja tupakkautomaattia sekä ruohonleikkuria on kylvänyt kuolemaa ja kärsimystä, muutama onnekas onnistuu linnottautumaan pahojen kuorma-autojen piirittämälle huolto-asemalle keskelle ei mitään. Aika paha case siis.

Aluksi leffa vaikutti siltä, että se on sopivan huono camp-hengessä, jotta siitä voisi nauttia, mutta loppu elokuvaa on niin teennäinen ja tahattomasti surkea, että en ihmettele miksi en sitä viimeeksi jaksanut loppuun katsoa. Btw. Viimeeksi yritin katsoa tämän vain ja ainoastaan siksi, että AC/DC on tehnyt tähän kokonaan soundtrackin ja muutamia muita ääniä. AC/DC on Stephen Kingin lempibändi ja jos ei mikään muu niin ainakin se kertoo, että kaverin maku ei ole täysin turmeltunut.

Tässä pari helmeä kohtaa, jotka irrallisina jaksavat naurattaakin:




Suosittelen kaikille jotka haluavat suorittaa itsekuriharjoituksia huonojen elokuvien parissa :good:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

Palaa alueelle Viihdykkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset