The Truman Show
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)
3 viestiä • Sivu 1, 1:sta
Tämä loistava pätkä kertoo tositeeveen huipentumasta, minkä rinnalla BB:t ja Haluatko malliksi- tyyppiset formaatit kalpenevat. Päähenkilön Truman Burbankin (Jim Carrey) koko elämä syntymästä lähtien on ollut 24/7 tositeeveetä! Mutta niinkuin useimpia jossain vaiheessa, myös Trumania alkaa kyllästyttää toinen toistaan samanlaisena seuraavat päivät ydinlaskeumakylää muistuttavalla lavastesaarella, jossa kaikki muut ovat mukana juonessa. Tästä seuraa tietenkin ongelmia, koska se ei sovi ohjelman käsikirjoitukseen ja eipä aikaakaan kun Truman törmää keskelle tuotantoryhmän lavasteita. Vaikka elokuva onkin puoliksi komedia, se on paikoin todella ahdistava ja paranoidinen. Tai jos tuota nyt voi paranoidiaksi sanoa
Näin heti katsomisen jälkeen tuntuu, että tämä saattoi olla yksi parhaimmista katsomistani elokuvista. Tästä saanee vielä paljon irti toisellakin katsomiskerralla.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
-
Norsula
Forum-eliitti- Viestit: 1099
- Vuodet Jäsenenä:
Mielestäni ainakin paras Jim Carreyn elokuva. Ei aivan niin överiä huumoria kuin parissa muussa kaverin leffassa. KYllä tämän melkein luokittelee sellaiseksi klassikoksi joka kaikkien kannattaa nähdä. Eikö Truman Show ollut ajallisesti ennen kaikkia tosi-TV ohjelmia?
-
Jonix
Ammattipostaaja- Viestit: 546
- Vuodet Jäsenenä:
3 viestiä • Sivu 1, 1:sta
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa