Tänään on 29 Maalis 2024 00:34

The Truman Show

Keskustele elokuvista, peleistä, kirjoista, musiikista ja muusta vastaavasta viihteestä.
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)

ViestiKirjoittaja Norsula » 15 Marras 2009 01:41

Kuva
Tämä loistava pätkä kertoo tositeeveen huipentumasta, minkä rinnalla BB:t ja Haluatko malliksi- tyyppiset formaatit kalpenevat. Päähenkilön Truman Burbankin (Jim Carrey) koko elämä syntymästä lähtien on ollut 24/7 tositeeveetä! Mutta niinkuin useimpia jossain vaiheessa, myös Trumania alkaa kyllästyttää toinen toistaan samanlaisena seuraavat päivät ydinlaskeumakylää muistuttavalla lavastesaarella, jossa kaikki muut ovat mukana juonessa. Tästä seuraa tietenkin ongelmia, koska se ei sovi ohjelman käsikirjoitukseen ja eipä aikaakaan kun Truman törmää keskelle tuotantoryhmän lavasteita. Vaikka elokuva onkin puoliksi komedia, se on paikoin todella ahdistava ja paranoidinen. Tai jos tuota nyt voi paranoidiaksi sanoa :P


Näin heti katsomisen jälkeen tuntuu, että tämä saattoi olla yksi parhaimmista katsomistani elokuvista. Tästä saanee vielä paljon irti toisellakin katsomiskerralla.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

ViestiKirjoittaja Jonix » 21 Marras 2009 11:31

Mielestäni ainakin paras Jim Carreyn elokuva. Ei aivan niin överiä huumoria kuin parissa muussa kaverin leffassa. KYllä tämän melkein luokittelee sellaiseksi klassikoksi joka kaikkien kannattaa nähdä. Eikö Truman Show ollut ajallisesti ennen kaikkia tosi-TV ohjelmia?
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 21 Marras 2009 12:25

Ainakin ennen niiden Suomeen rantautumista. Uskon että jenkeissä buumi oli jo tuolloin olemassa.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

<

Rantakemian sponsorien mainokset


Palaa alueelle Viihdykkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset