Tänään on 28 Maalis 2024 21:54

Avatar aiheuttaa masennusta!

Keskustele elokuvista, peleistä, kirjoista, musiikista ja muusta vastaavasta viihteestä.
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)

ViestiKirjoittaja Norsula » 06 Helmi 2010 00:43

http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/ ... 366200.ece
CNN Kirjoitti:CNN: Avatar aiheuttaa masennusta
Kuva
Moni elokuvissa käynyt haluaa takaisin hänen luokseen.

Amerikkalaisen tv-kanava CNN:n mukaan kolmiulotteinen Avatar elokuva voi aiheuttaa masennusta, melankoliaa ja itsemurha-ajatuksia.

Tuhannet elokuvan nähneet ovat keskustelupalstoilla valittaneet elokuvan jälkeistä masennusta.

"Nähtyäni Avatarin olen ollut masentunut. Nähtyäni Pandoran ihanan maailman haluaisin olla osa sitä", kirjoittaa amerikkalainen Mike.

Hän on jopa harkinnut itsemurhaa koska aina on mahdollisuus, että hän syntyy uudelleen Pandoran kaltaiseen maailmaan.

Elokuvassa kuvattu Pandora on kaunis ja koskematon maailma, jota asuttavat ihmisen kaltaiset olennot. Ihmiset valloittavat maailman saadakseen käyttöönsä luonnonvaroja.

Ruotsalainen Ivar Hill on puolestaan masentunut tajuttuaan, mitä ihmiset ovat tehneet maapallolle.

"Elän kuolevassa maailmassa", Hill kirjoittaa.

– Elokuvan tekemiseen käytettiin hienointa olemassa olevaa tekniikkaa. Todellinen maailma ei koskaan voi olla niin utopistinen. Tämä saa meidän maailmamme näyttämään epätäydelliseltä analysoi psykiatri Stephen Quentzel, joka on lääketieteellinen johtaja Luis Armstrong Center for Music and Medicine-keskuksessa.

Aiemmin on 3D-elokuvien on jo todettu aiheuttavan päänsärkyä .
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

Palaa alueelle Viihdykkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset