Tänään on 28 Maalis 2024 23:30

The Human Centipede

Keskustele elokuvista, peleistä, kirjoista, musiikista ja muusta vastaavasta viihteestä.
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)

ViestiKirjoittaja Norsula » 02 Tammi 2011 18:40



Sairainta taas vähään aikaan.

Elokuva kertoo eläkkeellä olevan huippukirurgin neronleimauksesta operoida elävistä ihmisistä "tuhatjalkainen". Tuhatjalkaisen toimintaperiaate on se, että kolme ihmistä kiinnitetään toisiinsa niin, että taaimmaisten suut ommellaan kiinni edimmäisen peräaukkoon. Heidän nauttimansa ravinto on siis hiukan yksipuolisempaa, kuin tuhatjalkaisen alkupään.

Kyseessä on sinänsä näkemisen arvoinen pätkä, jos kokee viehtymystä erityisen sairaisiin elokuviin. Itse olisin tosin kaivannut huikan syvempää tietoa professorin mahdollisusta motiiveista, koska nyt elokuva typistyi lähinnä sadistiseksi ihmisluonnon pimeämmän puolen kuvaukseksi. Elokuvasta tulee voimakkaasti mieleen taannoinen Martyyrit, joka oli myöskin melko karu kokemus.

En suosittele, enkä ole suosittelematta. Päättäkää itse.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

ViestiKirjoittaja Sonido » 07 Tammi 2011 00:43

Kuulostaa erittäin sairaalta eli sopii intissä katsottavaksi
Käyttäjän avatar
Sonido
Kovis
Kovis
 
Viestit: 139
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Leikkinimi » 11 Helmi 2011 11:31

Ajattelin, että haluan kommentoida. Tajusin, että kommentoidakseni haluan katsoa tuon trailerin. Trailerin nähtyäni tiesin, etten voi sanoa mitään. Ilmeisesti elokuva kosketti minua niin kuin tällainen vain voi.

En ole heikko sillä tapaa, että lähtisin pois kesken elokuvan, mutta tämä elokuva sai minut poistumaan huoneesta yhden kohtauksen ajaksi, sillä oksennus teki tuloaan. Vältyin sotkulta ja pahalta mieleltä. Siltikin, nyt hieman harmittaa, että jäi juuri se näkemättä. Ajatus kiehtoo minua jollain sairaalla tavalla.

Suosittelen kaikille sairaille ja terveille tätä elokuvaa, kunhan ruokahetki on vain kaukainen muisto, eikä suunnitteilla välittömästi elokuvan jälkeen.
Käyttäjän avatar
Leikkinimi
Tavis
Tavis
 
Viestit: 32
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

<

Rantakemian sponsorien mainokset


Palaa alueelle Viihdykkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset