Tänään on 28 Maalis 2024 13:22

The Beaver

Keskustele elokuvista, peleistä, kirjoista, musiikista ja muusta vastaavasta viihteestä.
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)

ViestiKirjoittaja Leikkinimi » 01 Kesä 2011 00:07



Tossa traileri kyseiseen elokuvaan. Olin sen katsomassa. Elokuva oli paljon parempi kuin mitä traileri antoi ymmärtää. Vaikka en sitä kyllä komediaksi sanoisi mitenkään. Pari tragikoomista tai myötähäpeää herättävää kohtausta kyllä hieman nauratti, mutta olivat hyvin harvassa.

Ennemminkin sanoisin, että tämä elokuva on samanlainen itsetutkiskeluun johtava salaa psykologinen pätkä, jonka voi kuitenkin katsoa "yksikenrtaisemmallakin tuulella" kuten esim. YES man (jonka kyllä myönnän olleen koominen. Suosittelisinkin tätä elokuvaa juuri kevyen syvällisiin hetkiin, esim. treffeille uuden ihmisen kohdatessa. Saa sopivasti jutunsarkaa, eikä ole kuitenkaan liian vaikea katsoa. ^^
Elokuvassa parhainta mielestäni oli kuitenin loppu. Kuinka se ei loppunut täydelliseen onneen tai onnettomuuteen, vaan mielestäni vallan realistisesti. Asioita jäi auki, kuten on elämässä tapana. Ja asioita myös käsiteltiin loppuun. Tykkäsin.
Käyttäjän avatar
Leikkinimi
Tavis
Tavis
 
Viestit: 32
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

Palaa alueelle Viihdykkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset