Tänään on 28 Maalis 2024 14:47

Osama Bin Laden on kuollut

Ajankohtaisia uutisia, tapahtumia, asioita, etc. maan ja taivaan väliltä.
Alueen säännöt
Uutisessa täytyy aina mainita lähde. Jos kyseessä on netistä ongittu uutinen on linkkikin suotava.

ViestiKirjoittaja Norsula » 02 Touko 2011 17:04

Tämä on nyt aihe, joka on varmasti kaikien huulilla, joten lienee paikallaan tehdä sille oma ketju. Kaikki tapaukseen liittyvät ja sitä sivuava keskustelu siis tänne.

En nyt jaksa kopioida mitään uutisa tähän, koska niitä löytää jokainen jos vaan eksyy jollekin uutissivulle :D Minkälaisia ajatuksia tai tuntemuksia tämä herättää kemialaisissa? Itse olin kuullessani niin yllättynyt, että jopa huudahdin ääneen. Sitten seurasi skeptisyys, mutta koska en ole vielä tutkinut asiaa sen pidemmälle, en sano todenperäisyydestä juuta enkä jaaata, mutta mikäpä olisi tehokkaampi keino turvata Obaman uudelleenvalinta ja peittää viimepäivien hänen syntymätodistukseensa liittynyttä kohua :P Sekä nopea hautaaminen mereen ennen lopullisten dna-testien tuloksiakaan ei ole omiaan vähentämään meidän toisinaan foliohattuun sonnustautuvien skeptisyyttä. :cool:

Mielestäni paljon sivistyneempi ja oikeudenmukaisempi ratkaisu olisi ollut vangita Bin Laden ja viedä oikeuden eteen. Tästä tosin olisi luultavasti seurannut Osamalle vain voittoa ja kannattajiensa silmissä positiivista julkisuutta. Joskin tämäkin ratkaisu takasi hänelle marttyyrin aseman. Oikeastaan hyvää ratkaisua ei edes ollut.

Mielenkiinnolla kyllä seuraan keskustelua tilanteen ympärillä ja mihin suuntaan maailma lähtee kehittymään.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

ViestiKirjoittaja Luukkis » 02 Touko 2011 17:25

ite en vielä oikeen usko että tappoivat osaman kun ei oo mitään kunnon näyttöö. On vaan sanottu et hyökkäs johonki mestaan ja että sai osaman tapetuks ja heitti sen mereen. Mä luulen että tää tuskin muuttaa millään tavalla mailman tilannetta oli osama kuollu tai ei. ja jos se nyt kuoli niin tää oli vaan jenkeille huono juttu enemmän vaan jengiä niiden kimpussa. Ja eiköhän se terroristi järjestön johtaminen onnistu ihan keneltä vaan muulta terroristiltä.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 02 Touko 2011 17:26

Päivälleen 66 vuotta Hitlerin kuolemasta - ebin? :eek:

edit. tai siis siitä uutisoinnista
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 03 Touko 2011 08:58

Vappupäivänä tapettu - ebin? :glare:
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 05 Touko 2011 23:11

Bullshittiä koko juttu ennen kuin toisin todistetaan!!

http://www.infowars.com/top-us-governme ... alse-flag/
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 06 Touko 2011 14:16

HS päivänkysymys: "Päivän kysymys
Pitäisikö kuva kuolleesta Osama bin Ladenista julkaista?"
70% = Ei.

Minusta on huolestuttavaa, että 70% kansasta ei edes HALUA todisteita tapahtuneesta.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 06 Touko 2011 22:28

Miksi haluaisi? Ei minua kiinnosta Osama pätkääkään, ehkä kymmenen vuotta sitten olisi kiinnostanut. Ja mitä ne kuvat todistais? Ei yhtään mitään, samat foliohatut huutais et ne on väärennettyjä ja samalla fundamentalisti muslimit repisivät perseensä sen takia että verisen Osaman kuvia pyörisi lehdissä.
Onhan Al-Qaedakin tiedottanut sen kuolemasta.
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 09 Touko 2011 01:12

OSAMA!!!!! SAATANA!!!!
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

<

Rantakemian sponsorien mainokset


Palaa alueelle Ajankohtaiset asiat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset