Tänään on 03 Joulu 2024 20:13

Mikä fiilis?

Juttusi liittyy ei mihinkään? Tai ei sovi mihinkään muuhun foorumin osioon. Postatkaa tänne.

ViestiKirjoittaja Norsula » 06 Tammi 2008 01:59

Nonnih, kello on yli puolenyön ja päivämäärä on näin ollen 6.1.2008 ja huomenna tähän aikaan se on 7.1.2008. Hauska tietää, eikö totta? Oli tai ei, moni meistä varmaan tiesi sen muutenkin, koska tuota 7.1.2008 on tässä jo jonkun aikaa odotettukin. Toiset ilolla ja toiset pelolla. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Eli huomenna alkaa monilla meistä asevelvollisuuden täyttäminen. Seuraava vuosi tai puolivuotinen poikkeaa varmasti todella paljon mistään aiemmin koetusta elämänvaiheesta. Millä fiiliksellä olette juuri nyt tätä lukiessanne?

Itselläni on aivan epätodellinen fiilis. Koko ajatus ittestäni seisomassa rivissä inttikuteet niskassa, kuuntelemassa jotain älytöntä meuhkaamista on täysin epätodellinen. Yhtä epätodellinen kuin se, että näin äsken Ramin lyhyissä hiuksissa :D Fiilis on myös vähän surullinen. Kuulin äsken (vasta kotiutuneen) mesekaverin inttibiisin. Kohdassa missä oli jäljitelty inttipellejen meuhkaamista "Muutama sananen aamupäivän ohjelmasta plapla" sai mut näkemään sieluni silmin tulevaisuuteen. Alko itkettämään. :roll: Vastahan lukio alko ja nyt pitäis mennä armeijaan ryömimään. Olihan se sillon pienenä hienoa ajatella, että isona pääsee leikkimään sotaa ja vielä ihan oikeilla aseilla, mutta nyt vanhempana kun se on todellisuutta, on alkanu miettimään sen järjellisyyttä eikä se tunnu enää niin mielekkäältä. No, ei auta itku markkinoilla.

Toisaalta oon yllättyny, että tunnen tässä myös jotain positiivistakin. En vaan oikeen osaa pukea sitä sanoiksi, kun en tiedä mitä se on. Ehkä se on joku illuusio, että saa ottaa "lomaa kaikesta" ja ajatella asioita itsekseen. Vähän kyllä luulen, että siellä ei tuu ajateltua tai rauhouttua pätkän vertaa. Tätä mä myös pelkään. Entä jos mä en enää sen jälkeen tiedä, kuka mä olen? Mutta kun sinne nyt jokatapauksessa on pakko mennä niin pakkohan se on yrittää ottaa kokemuksen kannalta.

Jos en ehdi tähän enää mitään kommentoida ennen lähtöä niin hymyillään (tai itketään) kun tavataan. Monihan meistä tuleekin samaan varuskuntaan.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 06 Tammi 2008 12:30

shanti
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 06 Tammi 2008 14:07

No vois sanoo että on vähän tyhjä olo nyt ja muutenki vähän väsyttää. Sanotaanko nyt näin että vuos sitte kutsunnoissa huvitti paljon enemmän lähtee ku nyt mutta uskon että kun siihen nyt tottuu ja pääsee alokas ajasta eroon ni eiköhän sit ala homma vähän paremmin luistaa. Mutta eniten tässä mietityttää se että ku ei tiiä mitä tuleman pitää vaikka nyt on kaiken näköstä sepostusta kuullu ni ei oo ite koskaa sitä kokenu ni ei voi oikeen tietää mut toivottavasti tää on yhtä helppo juttu ku lentokoneessa istuminen.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Kossu » 07 Tammi 2008 11:41

Voin kertoo. Päivä on siis koittanut ja heräsin aamulla tärinään, oletin tietenki kyseessä olevan darratärinä, kunnes tajusin että muahan jännittää :D Eiköhän se tästä kuitenki viel muutu, saadaan tää alkuhuuma helvettiin. Ei muuta ku onnea ja menestystä kaikille armeijan harmaisiin.
Käyttäjän avatar
Kossu
Kovis
Kovis
 
Viestit: 123
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 14 Tammi 2008 19:14

Viikko on menny ja voin kyllä sanoo et fiilis ei ole enää shanti vaan päivät valtaa vitutus ja illat menee kyl ihan mukavissa merkeissä mutta kuitenki aivan liian nopeasti.
Viimeksi muokannut Ruisperkele päivämäärä 17 Tammi 2008 15:13, muokattu yhteensä 1 kerran
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 17 Tammi 2008 13:04

Lisää uutisia rintamalta: Alokas Hyvärinen sai E:n paperit paskan nilkan takia ja häntä vituttaa, koska
sai tietää olevansa "vammainen" ja asiat kuten opiskelu lykkääntyvät, joten taitaa mennä siihen että sivari alkaa 5.5 ellei lääkäri setä toisin määrää.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 18 Tammi 2008 19:24

Kyllähän armeija välillä menettelee jos ei ajattele kuinka paljon on TJ.

P.S. Vaikka eihän se intti kyllä rehellisesti sanottuna kauhean "kivaa" ole.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 19 Tammi 2008 00:58

Ekoilla lomilla tässä oon ja kyllä on mukavaa. Vähän on kipee olo, ei henki kulje kunnolla ja kurkku on vitun kipee ja yskittää. Hiaman on päässy väsymystäkin kertymään mutta kyl toi intti menee kunhan hengitys puoli saadaan kuntoon tosin kyllä se välillä vituttaakin eniten ainakin se perkeleen pinkan väsäys kun sitä saa runkata monta kertaa illassa ja sekin vituttaa että vapaa aika menee välillä kenkien kiillottamiseen, aseen puhdistukseen ja öljyämiseen ja kaapin järjestelyyn. Mutta onhan sielä sotilaskodissakin välillä aikaa käydä mutta ite en oo käyny kun kerran koska oon ollu 1 päivän VMTL mies ja 3 päivää VP mies eli en ole saanut postua yksiköstä 4 päivään ainoastaan pakollisesti on täytynyt marssia ruokailuun vapautustaistelioiden mukana. Harjoituksista mitä meillä on nyt ollu niin eniten inhoon sulkeisharjoituksia koska se on vitun moista heilumista rivissä ja aseella huitomista. Ehkä mukavin koulutus on ollut taistelu koulutus ja telttojan ja muiden leiri tarpeiden pystytys ja kokoaminen.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 20 Tammi 2008 02:54

Mulla oli ekoina aamuina sellanen fiilis, että lähen maitojunalla ihan just himaan. Aloin ymmärtämään sanonnan "hajotkaa aamuihinne!" ihan uudella tavalla. Eikä tilannetta todellakaan helpottanu se, että ei tuntenu ketään eikä ollu nähny eikä kuullutkaan kavereista portista sisäänastumisen jälkeen mitään. Mutta tällä hetkelä kyllä yllättävän positiivinen fiilis, kun alkaa tuntemaan tupaporukoita, jotka osottautu hyviks tyypeiks ja nyt osaa ottaa jo jotain juttuja huumorinki kannalta. Koska on pitäny ittensä inttiin tunkea, pitää yrittää myös ottaa siitä irti kaikki se hyöty, mitä vaan voi. Eli kasvetaan kaikki fyysisesti ja henkisesti ihmisenä ja pla pla :lol: Mutta jottei kukaan pääse sanomaan, että mä olisin muka pyörtäny puheeni, mä en edelleenkään kannata mitään armeijaa tai yleistä asevelvollisuutta. Ei kenelläkään oo oikeutta riistää toisten vapautta. Eikä millään maalla oo oikeutta pakottaa kansalaisiaan sotimaan.

Mitkä asiat on teidän mielestä pahinta (hajottavinta) ja mitkä parasta armeijassa? Mun mielestä ehdottomasti pahinta on "Plim plom! Komppaniassa herätyyyys!" ja hyvänä kakkosena tulee kaikki älyttömät ja tuulesta temmatut aikamääreet. Kokoajan on muka viis tai kaks minuuttia aikaa juosta seuraavaan paikkaan odottamaan seuraavaa aikamäärettä johonki suht turhaan asiaan. Huono asia on myös se, että on (niin lähellä, mutta) niin kaukana kodista :( Toisaalta se on myös osittain hyvä puoli.

Parasta on hyvä tupaporukka ja hm... Oppii arvostamaan pieniä asioita, kuten rauhassa punkalla makoilua tai suihkua jne... Ja kunto ja itsekurikin kasvaa, kun pitäytyy lujasti erossa sotkun munkeista ja sotkuista.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 10 Touko 2008 10:04

Kulunu viikko oli kyl yks karseimmista intissä... Alkuviikko meni kivasti, mut sit kävi toteen just se, mitä ei todellakaan olis pitäny käydä: Wilhem Carpelanin kokki poltti jalkansa kiehuvalla vedellä laivan keinahdettua ja ei oo vaikea arvata kuka pistettiin paikkaamaan.. Tsadaa Matruusi Norsula! Eli meikäläinen joutu sitte kuitenki YKSIN laivalle kokiks. En oo sitte p-kauden ekojen päivien ollu yhtä masentunu ja ahdistunu intissä ku ke-to iltana ja yönä... No, ainaki torstain ja perjantain pärjäsin omasta mielestäni hyvin tyypiks, joka ei parisen viikkoa sitte tienny ruuanlaitosta oikeestaan mitään. Mutta sama piina tulee vielä jatkumaan vielä ainaki parisen viikkoa... Ekaa kertaa kyllä jouduin katkerasti katumaan laivakokki valintaani, mutta jos mua ei potkita missään vaiheessa pois laivalta ampumaratamatruusiks tai tukialus Prisman(Kuva) päivystäjäks (ei olis kyllä yhtään huonompi nakki. Menisin vapaaehtosesti ellei siihen liittyis pois potkimisen häpeää) ja oon vielä kotiutuessaniki laivakokki, niin pidän kyllä itteäni aikamoisena selviytyjänä. Sillohan mä olisin ihan oikeesti laivakokki.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 21 Touko 2008 18:48

Istun tässä Kotkassa piveillä jossain Jaakko pubissa. Ihan kiva baari. Tääki vois olla yks mahdollinen paikka, missä vois juhlia uuttavuotta. Tosin taidan tästä lähteä takas alukselle. Jaksa kuunnella näitä rukkijuttuja..
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 21 Touko 2008 20:32

En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 23 Touko 2008 15:48

Hitto toi on ärsyttävä biisi.

Oli kyllä taas aikamoinen viikko :x Heti maanantaina sekoilua ruokalistojen kanssa, upinniemen mukesta sai ihan mitä sattu (seuraa siinä sitte muken listaa rrkle!!), oman ja kuskien sähläyksen takia alus pääs lähtemään vasta varmaan joku kaks tuntia myöhässä, hirvee häslinki stressi. aaargh... Koko viikon odotin, että joku sanois jotain, mikä antais mulle syyn saada hervottoman raivokohtauksen ja paiskaamaan kattilat ikkunasta läpi, repimään keittiön kaikki kaapit alas ja sytyttämään rasvapalolla koko mestan palamaan jne... No, onneks yksin kokkailut on mun osalta ainaki nyt vähän aikaa taas ohi. Menisin mielummin Kiikakalaan viikoks, ku viikoks yksin kokkaamaan. Sinänsä lohdutonta, että sitä varmaan pn vielä edessä :( Tosin toivottavasti oon siihen mennessä jo vähän kehittyny niin ei olis niin ressaavaa...

</avautuminen>

Tai sen verran mun on vielä pakko sanoa, että Kotka ansaitsee erikoismaininnan ehkä tylsimmän olosimpana kaupunkina, missä oon koskaan ollu.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 24 Touko 2008 15:27

Heh heh, vastaus tohon you are in the army nowhin

Army: something for your mind, your body and your soul:



Eli jos armeija on vielä edessä, ei pelkoa! Siellä on ihan kivaa, niinku videoistaki näkyy.

...Arvatkaa vaan sainko pienen kipinän noista videoista ja tuleeko yritettyä jos ja kun seuraavan kerran eksyn tanssilattialle ei-niin-selväpäisenä?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 30 Touko 2008 18:06

Viikon avautumisen aihe: skapparit on säkkejä
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 01 Kesä 2008 11:21

Ehdottan et tän threadin otsikoks vaihdetaan norsulan avautumisthreadi tai jotain vastaavaa :P
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 01 Kesä 2008 21:36

Ei avauduta! :x No, ok. Saa täällä muutki avautua.

...Mutta ei MUN avautumisista.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 06 Kesä 2008 18:03

1. Valita alaisen myöhässä olevasta työstä (, vaikka olet aiemmin sopinut hänen kanssaan että on ok jos työ on valmis myöhempänä ajankohtana).
2.Syö lounas
3.Kävele rappuset alas keittiöön ja hae keksipussi skapparien paskanjauhanta&lorvailuhuoneeseen. (Kävele takaisin ylös skapparien paskanjauhanta&lorvailuhuoneeseen)
4.Lähde kotiin. Tai kaljalle.

Se on sellainen skapparin maanantai...
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 29 Kesä 2008 10:44

Hajotkaa aamuihinne vitun haisevat aamu kasat saatanan mokut. Ittelläni on enään 6 aamua jäljellä ja viis niistä on kassu aamuja. Tetsaus tj on pyöereät NOLLA!!! samoin leiri tj sun muu kaikki paska. HAJOTKAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 05 Heinä 2008 11:24

Jos eläisimme täydellisessä maailmassa jossa ei olisi minkäänlaista vääryyttä, kaikki jotka avaisivat suunsakaan aamuista, pitäisivät mitään ääntä tai edes hymyilisivät astuessaan armeijan porteista reserviin, ammuttaisiin kuoliaaksi siltä seisomalta. Mutta ei...

Itse ilmoitan tässä juhlallisesti, että en aio kertaakaan alentua huutelemaan kenellekään aamuja. Mielestäni se on aivan sama asia, kuin huutaisi jollekin vankilassa istuvalle aamuja. Tai itseasiassa pahempi, koska mehän istumme syyttöminä. Mielestäni aamujen huuteluun sortuvat vain ali-ihmiset, joilta puuttuu empatiakyky tai ovat muuten vain jotenkin itseaiheutetusti kehitysvammaisia. Hävetkää, kotiutujat.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja johtaja88 » 05 Heinä 2008 13:47

Ite kannatan kans et tästä tehää norsulan avautumis thread tai vastaava!
Käyttäjän avatar
johtaja88
Seniori
Seniori
 
Viestit: 213
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 10 Heinä 2008 21:01

Aamujen huutelu on perinne.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 10 Heinä 2008 21:14

Mä en kyllä ymmärrä mikä on niin kauheeta että joku huutelee jotain aamuja. Siis itse en ainkaan ottais itteeni sitä et joku pelle huutelee aamuja tai huutelee mokuks. Mun mielestä oli perseestä aina herätä aamusin ja kuunnella sitä vollotusta kuinka paljon on aamuja ja niitä riemun osotuksia kuinka vähän niitä enään on koska omasta mielestäni aamuja oli aina liikaa ni truha niitä on miettiä ja huudella.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 31 Elo 2008 18:10

Siis voi perse.... Meni hiustenleikkaus niin pieleen, että tässä sitä nyt ollan 9mm siilissä. En saanu sitte irokeesia vikana päivänä :( Varmaan jotkut ääliöt luulee mua alokkaaks ja huutelee aamuja. :evil:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 07 Syys 2008 22:45

Siitä aamujen huutelusta vielä sen verran, että vaikka se onkin perinne, eikö se ole kuitenkin vähän kyseenalaista kiusata kohtalotovereitaan? Miettikää ite tilannetta, millon teitä on masentanu tosi paljon aamut ja niiden seurauksena melkeen kaikki muukin ja sitten joku tulis huutelemaan aamuja päin naamaa. Mä en ainakaan tykkää siitä. Meidän laivan punkat on täynnä kaikkia aamuhaistatteluja ja muita tarinoita. Kerran huomasin, että yhdessä teksteistä lukikin "Älkää hajotko. Intti loppuu.". Eikö tämä olisi paljon rehellisempää?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 08 Syys 2008 11:56

No kai se on helpointa kohtalotovereihinsa se ikävä olo purkaa kun sellasiin ihmisiin jotka ei hommaa ymmärrä esim. tyttöystäviin tai muihin ihmisiin joita homma ei vaan kiinnosta.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 10 Syys 2008 12:29

http://tj.ryttyla.com/index.php?sera=I08&paika=270&hsl=
Tosi kiva tj-laskuri. Laitan sen tänne, etä voin sitte katella sitä kotona lomillani.

Oon nyt siis Santahaminan sotkussa. Meillä on tällä viikolal yöajot ni on vähemmän hommaa ja liikutaan vaan pimeellä. Viikonloppuna oon "kiinni", mutta mulla on perjantaina ja ehkä lauantainaki yövapaat :D
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 19 Syys 2008 13:09

“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 28 Syys 2008 18:40

Viimeistä viedään pojat!
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 02 Loka 2008 12:33

Ohi on, ohi on, ohi on! Tämä marsimme NYT ohi on!
Heipä hei! Ei mikään ole loputon!
Hellurei, jää tämä marssimme muistohon!
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 02 Loka 2008 13:23

Ei tätä TJ 0:aa pysty kyllä vielä aivan täysin ymmärtämään.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 07 Loka 2008 13:53

Onko muilla ollu nyt lyhyen siviilielämän jälkeen oireita siitä, että intti on vielä jossain määrin jäänyt päälle? Ite oon jo ainakin kaks kertaa nähny painajaista siitä, että oon vielä armeijassa. Toisessa unessa olin Merisotakoululla ja toisessa koulutusalus Vänöllä. Eilen taas kun olin postin jonossa, kun tuli oma vuoroni, huomasin lähteväni asennon kautta liikkeelle! :oops:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 13 Loka 2008 19:35

No ei tietenkään ole jäänyt! :tongue:
Kuinka tuollainen 9 kk pieni kakku voisikaan jäädä päälle...
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja johtaja88 » 14 Loka 2008 06:38

Paska fiilis... kello on 07.36 ja vittu hammasta särkeny koko eilisen päivän ja tän yön, en oo nukkunu minuuttiakaan viel, burana ei auta, ainoo mikä autto oli viina shotti mut seki vaan 15min ajan! ja minähän en hammaslääkäriin mee mut nyt on kai pakko särkee niin julmetusti!!!!!!
Käyttäjän avatar
johtaja88
Seniori
Seniori
 
Viestit: 213
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 14 Loka 2008 15:13

Juo lisää viinaa :drunken:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja johtaja88 » 14 Loka 2008 16:44

heheheheeee.. kumpa oiski ni tiistai aamukänni on aina paikallaan!! mut joo en oo vielkään käyny hamppilekuril, pikkasen on helpottanu toi särky sain jopa nukutuks 5h ja ah sitä ihanaa unen tunnetta!!
Käyttäjän avatar
johtaja88
Seniori
Seniori
 
Viestit: 213
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 15 Loka 2008 11:17

Työttömän arki on silkkaa piinaa, siksi moni meistä juo niin paljon viinaa. (Pelle Miljoona & N.U.S)
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 16 Loka 2008 21:57

ei oo porukasta lähtemään katsomaan AC/DCtä... Yksinkään oikeen huvita lähetä maailman ääriin. Mitä järkeä enää elää?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 16 Loka 2008 21:59

suosittelen kokeilla vetää kovat kännit niihin aikoihin kun se keikka on ja sit vaan lähtä hetken mieli johteesta.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 16 Loka 2008 22:00

Sillon ei vaan saa enää lippuja.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 16 Loka 2008 23:52

Olen humalassa.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 07 Tammi 2009 17:01

Nyt on tästäki tapahtumasta jo vuos. Heh heh, eikä traumat oo vieläkään parantunu.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 12 Tammi 2009 19:14

Eivätkä ne avautumalla paranekaan. Pitää sulkea kaikki sisäänsä ja lopettaa intistä puhuminen loppu elämäksi.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 12 Tammi 2009 21:52

Hehe, enään puol vuotta jäljellä... :P Onneks ei tarvi oikeestaan enään mitään tehä tääl päävartioskaan, aina voi laittaa jonku jääkärin asialle. :twisted:
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 20 Tammi 2009 15:03

Siivoojan arki täynnä pieniä iloisia pilkahduksia. Tänään oltiin jollain asiakkaalla aliaikaa niin tämä soitti sitte esimiehenesimiehelle (tjsp.) ja koko putiikin pomolle. Minä tietenki porukan ainoa, joka on koeajalla.

On se jännä ku tekee toisessa tiimissä, tulee valituksia siitä että ollaan asiakkaalla liian vähän aikaa ja toisessa taas työn laadusta ja tuppaa välillä menemään (maksuttomiksi) ylitöiksi... Tai sitten joskus on sen yhden kusipään kanssa, saa kuunnella kokoajan viisvuotiaan tasoista tiuskimista ja vittuilua. Joku vähän fiksumpi saattais tajuta että se jatkuva tiuskimisesta ja naputtamisesta johtuva hermostumisen ja vittuuntumisen määrä on suoraan verrannollinen töppäilyn kasvavaan määrään.

Pitäis varmaan tehdä taktinen liike ja irtisanoutua vielä kun ehtii, muuten on vähän noloa kertoa seuraavissa työhaastatteluissa, että sai potkut siivousformasta.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 21 Tammi 2009 09:29

Sä stressaat liikaa. Hoida hommas hyvin ni kyllä ne sen huomaa.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 22 Tammi 2009 21:23

Norsula Kirjoitti:Siivoojan arki täynnä pieniä iloisia pilkahduksia. Tänään oltiin jollain asiakkaalla aliaikaa niin tämä soitti sitte esimiehenesimiehelle (tjsp.) ja koko putiikin pomolle. Minä tietenki porukan ainoa, joka on koeajalla.

On se jännä ku tekee toisessa tiimissä, tulee valituksia siitä että ollaan asiakkaalla liian vähän aikaa ja toisessa taas työn laadusta ja tuppaa välillä menemään (maksuttomiksi) ylitöiksi... Tai sitten joskus on sen yhden kusipään kanssa, saa kuunnella kokoajan viisvuotiaan tasoista tiuskimista ja vittuilua. Joku vähän fiksumpi saattais tajuta että se jatkuva tiuskimisesta ja naputtamisesta johtuva hermostumisen ja vittuuntumisen määrä on suoraan verrannollinen töppäilyn kasvavaan määrään.

Pitäis varmaan tehdä taktinen liike ja irtisanoutua vielä kun ehtii, muuten on vähän noloa kertoa seuraavissa työhaastatteluissa, että sai potkut siivousformasta.


Ja tämä liittyikään inttiin millä tavalla?
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 23 Tammi 2009 15:51

Mun nähdäkseni tää on vähän tällänen yleis-avautumis topic. Ainakaan kaikki viestit ei liity inttiin.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 22 Kesä 2009 08:36

Istun t'ss' Puolassa hoostellin koneella, joka lagaa aika pahasti. Tassa vaiheessa voisin lainata Seppo Ratya ja muuttaa Saksan nimen Puolaksi. Ollaan tassa lahdossa kattomaan Auschwitsia (tjsp...) ja siita sitte haipatan kohti Berliinia.

Moro
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 22 Kesä 2009 20:59

muistakaa mennä sit simmoseen kaasukammioon ja polttouuniin.
Mun mielestä tää topickki on kyl väärä tämmösille jutuille kyl tähän kuuluu vaan intti jauhanta. voit tehä oman reilaus topikkis tonne muualle.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Seuraava

Palaa alueelle Yleinen juoruilu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset