Luen tässä romaania Järki ja tunteet (Jane Austen) ja se pisti minut miettimään kummalle näistä pitäisi antaa enemmän arvoa. Tai kumpaa sympatisoitte enemmän? En siis puhu pelkästä parisuhdeasioista, joita kyseinen romaani käsittelee vaan yleensä elämässä. Kumpi menee edelle?
...palaan itse tekemään syväanalyysin sitten toiste
Järki vai tunteet?
Järki vai tunteet?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
- Rantakemisti
- Ammattipostaaja

- Viestit: 716
- Liittynyt: 11 Heinä 2007, 13:49
- Kumpaa sukupuolta edustat?: Jätkä
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Järki vai tunteet?
Järki tietenkin. Älä kysele tyhmiä.
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
- Jonix
- Ammattipostaaja

- Viestit: 546
- Liittynyt: 21 Heinä 2007, 15:46
- Kumpaa sukupuolta edustat?: Jätkä
- Paikkakunta: Espoo
Re: Järki vai tunteet?
Järki.
- Leikkinimi
- Tavis

- Viestit: 32
- Liittynyt: 28 Joulu 2010, 00:26
- Kumpaa sukupuolta edustat?: En uskalla paljastaa
Re: Järki vai tunteet?
Järkihän se on, mutta haluaisin, että tunteet. Toisalta joissain asioissa on vaikea järkeillä jotain tunneperäistä asiaa. Veikkaan, että Rantakemisti ja Jonix ovat samanlaisia kuin minä, että heilläkin on joitain poikkeuksen tekeviä asioita. Muutenhan olisivat aidosti outoja. Sellaisia poikkeus-asioita ovat ne pienet jutut, jotka taistelevat kaikkea järkeä ja logiikkaa vastaan. Sellaiset pienet tärkeät, joiden tekeminen on ihan pakko. Entinen poikaystäväni esimerkiksi oli niin kiintynyt rikkinäiseen autoonsa, ettei antanut myydä sitä pois vaikka hankittiin uusi. Suklaa tekee minulle hyvän mielen, vaikka tiedän että se vaan lihottaa ja tekee finnejä. Puhumattakaan romanttisista tupakka hetkistä! Ole lukenut jokaisen varoistustekstin tupakka-askin kyljestä ja ymmärtänyt ne. Silti poltan, ja myönnän: pidän riippuvuutta yllä romantiikan vuoksi.
Ne hetket aamulla kun koko maailma on hiljaa ja silti jokainen mieli huutaa takaisin sänkyyn tai töihin. Kukaan ei sano mitään eikä katso toista kuten lauantai-iltana. Se hetki, kun kaikki ovat lukossa omassa päässään, hiukset kireällä nutturalla ja puhtaat sukat jalassa. Siinä hetkessä kun sytyttää tupakan on vain minä ja se savu joka tuhoaa minua sisältä. Ja se yhdistää minut kaikkiin niihin ihmisiin, joilla myös sama tuho sisällä. Ja se yhdistää minut kaikkiin niihin lauantai-illan ajatuksiin ja katseisiin. Ja silti se olen vain minä ja tupakka. Minä ja se tunne suun perällä kun vähän lämpiää. Minä ja Clint Eastwood. Minä ja Jessica Alba. Minä ja kaikki cowboyt, jotka eivät ehkä olekaan oikeita, sillä eivät voi tupakkaa saada mielestään.
Tai se hetki yöllä, kun on kamala pakkanen, ja pimeä ja pimeässä valoja, jotka loistaa kauniisti kaikessa rauhassa. Tuntuu joululta kun katsoo jäähileitä unohtuneen polkupyörän pinnalla. Casanovasta kuuluu kun joku kirkuu karaokea, ja tiedän, että itsekin olisin siellä, jos vaan voisin. Vaan seuraavana aamuna töitä, joten en tarvitse karaokea. Tarvitsen tupakkaa. Minä ja kylmä ja tupakka ja kamala Casanova. Ja mielenrauha, kun katson kun maailma palaa sormieni välissä. Minä ja rauha- en tarvitse kuin tämän hetken ollakseni täysi tai tyhjä, sillä kun kipuan takaisin kotiini, tiedän, että olen tuhonnut itseäni siinä missä muutkin.
Ne hetket aamulla kun koko maailma on hiljaa ja silti jokainen mieli huutaa takaisin sänkyyn tai töihin. Kukaan ei sano mitään eikä katso toista kuten lauantai-iltana. Se hetki, kun kaikki ovat lukossa omassa päässään, hiukset kireällä nutturalla ja puhtaat sukat jalassa. Siinä hetkessä kun sytyttää tupakan on vain minä ja se savu joka tuhoaa minua sisältä. Ja se yhdistää minut kaikkiin niihin ihmisiin, joilla myös sama tuho sisällä. Ja se yhdistää minut kaikkiin niihin lauantai-illan ajatuksiin ja katseisiin. Ja silti se olen vain minä ja tupakka. Minä ja se tunne suun perällä kun vähän lämpiää. Minä ja Clint Eastwood. Minä ja Jessica Alba. Minä ja kaikki cowboyt, jotka eivät ehkä olekaan oikeita, sillä eivät voi tupakkaa saada mielestään.
Tai se hetki yöllä, kun on kamala pakkanen, ja pimeä ja pimeässä valoja, jotka loistaa kauniisti kaikessa rauhassa. Tuntuu joululta kun katsoo jäähileitä unohtuneen polkupyörän pinnalla. Casanovasta kuuluu kun joku kirkuu karaokea, ja tiedän, että itsekin olisin siellä, jos vaan voisin. Vaan seuraavana aamuna töitä, joten en tarvitse karaokea. Tarvitsen tupakkaa. Minä ja kylmä ja tupakka ja kamala Casanova. Ja mielenrauha, kun katson kun maailma palaa sormieni välissä. Minä ja rauha- en tarvitse kuin tämän hetken ollakseni täysi tai tyhjä, sillä kun kipuan takaisin kotiini, tiedän, että olen tuhonnut itseäni siinä missä muutkin.
