Tänään on 29 Maalis 2024 00:33

Terveysvinkit ja ongelmat: Terveyskeskustelu

Juttusi liittyy ei mihinkään? Tai ei sovi mihinkään muuhun foorumin osioon. Postatkaa tänne.

Onnistuuko Norsulan yritys?

Kyllä
4
44%
Ei
5
56%
 
Ääniä yhteensä : 9

ViestiKirjoittaja Norsula » 09 Heinä 2010 10:59

Itseäni on viimeaikoina alkanut kiinnostaa vitamiinien pumppaaninen, joten ajattelin tehdä tästäkin topicin. Tänne vaan kaikki terveyteen liittyvä jauhanta.


Tämä kuuluu taas sarjaan "Norsulan testit": Saatuani tietää että D-vitamiinin saantisuositukset ovat täysin poskellaan (googlettakaa), innostuin vetämään kalanmaksaöljyä jopa näin kesäisin. Aion jatkaa tätä ympäri vuoden ja ehkä talvisin oman harkintani mukaan ylittää eri vitamiinien saantisuosituksia. Tämän lisäksi pyrin syömään päivittäin hedelmiä. Olen kuullut, että synteettiset vitamiinit eivät ole yhtä hyviä kuin luonnolliset.

Tavoitteenani on että en vuoden kuluessa sairastu kertaakaan edes flunssaan. Normaalisti tulee sairastuttua noin kerran vuodessa. Katsotaan onnistuuko.

...Niin ja tämä ei ole siis mikään meikäläisen oma topic vaan kaikki terveyteen liittyvä keskustelu kuuluu tänne. :good:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

Rantakemian sponsorien mainokset

ViestiKirjoittaja Luukkis » 13 Heinä 2010 14:39

mä oon kokeillu tota vitamiini hommaa tosin vähän alle kuukauden vetelin mun hedelmä vitamiini drinkejä aamusin mutta ei sitä sit enään jaksanu enkä oo siinä pahemmin hyötyy nähny paitsi tulipahan jonkilainen aamupala vedettyä. tämösestäkkän jutusta ei oo mitään tosi pitkä aikasta todistetta et siitä jotain hyötyä olis.

että hyvä vaan jos uhraat kehos tieteelle. paljos seommen kalanmaksa öljy pullo maksaa ja paljon siit yhestä riittää?
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 14 Heinä 2010 13:21

On kyllä vitamiinien hyödystä terveydelle vaikka kuinka paljon todisteita.

En muista paljonko maksaa, mutta heitetään vaikka 10€-15€ ja tuntuu olevan rittoisaa. Olen vetänyt sitä nyt suunnilleen joka aamu melkein kuukauden eikä pinta tunnu edes paljoa alenneen. Paljon halvempaa kuin kalanmaksaöljykapselit.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 16 Heinä 2010 07:10

Tai sit poistuu sieltä hikikomerosta vaan hetkeks ulos aurinkoon. Muistaakseni Suomen virallinen saantisuositus täyttyy menemällä kolmesti viikossa vartiks aurinkoon. Eli kesällä taitaa olla se ja sama syödä mitään kalanmaksalisäravinteita.

Ja jostain muistan ittekkin lukeneeni et noista vitamiinipillereistä ei imeydy läheskään niin paljon vitamiinejä yms. kuin mitä niitten tuoteselosteissa lupaillaan. Ja myös jossain syytettiin että jotkut vitaaminipillereiden vitamiinit blokkaavat toisiaan. Ainakin kivennäisaineiden kohdalla kalsiumi heikentää sinkin, raudan ja magnesiumin imeytymistä.

Mut tuskin noista pillereistä ja muista lisukkeista haittaa on, tuntuu vaan vähän rahan tuhlaukselta jos muuten syö ns. terveellisesti.
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 16 Heinä 2010 08:23

^Jep, mutta kalanmaksaöljystä saa myös A- ja E-vitamiinia, sekö omega-3 rasvahappoja. Lisäksi se on tosiaan ihan luonnollista, eikä synteettistä. Jos noilla jutuilla keinotekoisista vitamiinilisistä nyt on oikeasti mitään perää.

Myös tuo ajatus, että kunhan syö terveellisesi/monipuolisesti niin ei tarvitse mitään lisiä on vähän niin ja näin, koska moniko meistä syö ravinto-opillisesti oikein. Veikkaanpa ettei tältäkään foorumilta löydy yhtäkään :P Itse olen ainakin koko elämäni melko lahjakkaasti laistanut noudattamasta "puoli kiloa päivässä", "kalaa kerran viikossa" tai "omena päivässä..." hokemien toteuttamista. Tosin kuten aloituspostissa sanoin, nyt olen pyrkinyt nauttimaan päivittäin hedelmiä tai marjoja.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 27 Heinä 2010 18:53

Miksiköhän käteni hilseilee näin?
Liitteet
käsihilse.jpg
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 28 Heinä 2010 08:20

Hanki töitä niin jää vähemmän aikaa onanointiin.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 28 Heinä 2010 14:06

Hmph... Kuvalaudallakin meni pidempään ennen kuin joku veti runkkauskortin pöytään. Häpeä!
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 29 Heinä 2010 17:14

ketes kuolee pois kun vedät liikaa kalanmaksaa.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 05 Syys 2010 21:22

Tilasin http://www.iherb.com:ista 125mikrogrammasia d-vitamiinitabuja, joten taidan jättää kalanmaksan sikseen.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 13 Syys 2010 18:41

Itse olen ainakin ollut huomaavinani, että kalanmaksaöljykapselit ovat päivittäin ohjeiden mukaisesti nautittuna hyväksi iholle.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 26 Syys 2010 12:45

125μg kuulostaa aika paljolta kun Suomen saantisuositus taitaa olla jotain 5-7,5μg. :lol:

Toisaalta löyty mielenkiintonen artikkeli liittyen noihin saantisuosituksiin ja muutenki yleisesti D-vitamiiniin. Pitää varmaan ittekki ruveta popsimaan noita, varsinki ku sain niitä Kossulta purkillisen.

D-vitamiinin puutos on suuri terveysriski
Tunnettu ravitsemus- ja antioksidanttihoitoja antava lääkäri Erkki Antila sanoo suoraan, että tämänhetkiset D-vitamiinin saantisuositukset ovat riittämättömiä. Kun virallinen suositus puhuu 7,5 mikrogramman päiväsaannista ravinnosta, Antila suosittelee seitsenkertaista annostusta.

- Näin pystyttäisiin torjumaan monia vaikeita sairauksia. 7,5 mikrogrammaa takaa vain sen, ettei riisitautia tule, hän sivaltelee.

D-vitamiinista on viime vuosina tullut eri puolilta maailmaa valtavasti uutta tutkimustietoa, ja jopa vitamiineihin vanhastaan nihkeästi suhtautuneet viranomaisetkin ovat suositelleet D-vitamiinilisiä. Lääkäri Erkki Antilan mielestä jo tehnyt korjaukset D-vitamiinin saantisuosituksiin ovat kuitenkin riittämättömiä, ja samaa hän sanoo myös elintarvikkeiden vitaminisoinnista. D-vitamiinia käytetään edelleen valitettavan varovaisesti, sillä viranomaisten nihkeä suhtautuminen kaikkiin vitamiineihin ja suoranainen pelottelu ovat jääneet kansalaisten muistiin.

- Jos ihan tarkkoja ollaan, D-vitamiinista pitäisi sen ominaisuuksien vuoksi puhua pikemminkin D-hormonina, Antila toteaa. – Luonnollinen ja riittävä D-vitamiinin lähde on aurinko, mutta sitä meillä suomalaisilla on tarjolla vain keväästä syksyyn.

- D-vitamiini vaikuttaa kalsiumin imeytymiseen ja estää osteoporoosia. Mahdollisesti se vähentää osteoporoottista murtumariskiä myös parantamalla tasapainoa – eli kun elimistössä on riittävästi D-vitamiinia, ei tule niin paljon kaatumisia. D-vitamiini ylläpitää immuniteettia ja estää monia vakavia autoimmuunisairauksia kuten reumatauteja, tulehduksellisia suolistosairauksia, ykköstyypin diabetesta ja MS-tautia. D-vitamiini torjuu myös monia syöpälajeja ja erityisesti rinta-, eturauhas- ja paksusuolisyöpiä.

- D-vitamiini estää myös tuberkuloosia ja influenssaa, ja sopiikin kysyä, miksi influenssaepidemiat kiertävät maapalloa aina sinne, missä on talvi eikä aurinkoa ole näkyvissä. Johtuisiko se D-vitamiinin puutteesta? D-vitamiini torjuu talvimasennusta, kevätväsymystä ja se pitää vireystilaa yllä. D-vitamiini ehkäisee myös korkeaa verenpainetta, ja sillä onkin sama toimintamekanismi kuin verenpainelääkkeillä eli se vaikuttaa angiotensiinia hillitsevästi.

- D-vitamiini torjuu myös kroonista kipua kuten esimerkiksi fibromyalgian oireita ja sen on todettu vaikuttavan suotuisasti myös PMS-oireisiin. Niin kuin huomataan, lista on siis hyvin pitkä.

Erkki Antila sanoo D-vitamiinin puutoksen olevan maailmanlaajuinen ongelma riippumatta siitä, mikä on kunkin populaation lähtötaso. Meillä pohjoisen ihmisillä se on luonnollisesti hyvin alhainen verrattuna esimerkiksi koko ajan auringossa oleskeleviin afrikkalaisiin.

- Jos suomalaisten laboratoriotulos mahtuu käytössä olevien meikäläisten D-vitamiinin viitearvojen sisään, ei se silti todista sitä, että asiat ovat kunnossa. Jos koko populaatio on D-vitamiinin puutosalueella, siitä ei ole meille minkäänlaista lohtua.

Paras D-vitamiinin lähde on siis aurinko, ja Erkki Antila suositteleekin potilailleen parinkymmenen minuutin auringonottoa huhti-syyskuussa puolenpäivän aikaan. Näin voidaan saada jopa 20 000 kansainvälistä yksikköä (IU tai ky) D-vitamiinia. Antila suosittelee nimenomaan keskipäivän aurinkoa, koska se on silloin kaikkein tehokkainta. Iho ei ehdi vielä tässä ajassa palaa vaan elimistöön hiipuu väkisinkin hyvänolontunne – ja kaiken lisäksi tämä vitamiinihoito on ilmaista.

- D-vitamiinin ravintolähteenä on ennen kaikkea kala. Eläinkunnasta peräisin oleva D-vitamiini on tyypiltään D3-vitamiinia eli samaa kuin auringosta saatava. Kasvikunnan D-vitamiini on D2-vitamiinia ja sitä on runsaasti esimerkiksi eräissä sienissä kuten kantarelleissa ja vahveroissa, mutta niitä ei voi syödä niin paljon, että sillä olisi biologista merkitystä. D3-vitamiini on elimistölle huomattavasti tärkeämpi kuin D2-vitamiini, vaikka molempia tarvitaan.

Erkki Antila toteaa kuitenkin, ettei nykyravinnosta saa riittävästi D-vitamiinia. Pronssikaudella jokainen suomalainen söi päivittäin yli kilon kalaa, mutta vuoden 2006 tilastojen mukaan päiväannos on pudonnut vaivaiseen 40 grammaan. Vuositasolla tämä tekee vain vähän alle 15 kiloa kalaa per henki. Suositus on kuitenkin kahdesta kolmeen kala-ateriaa viikossa.

- Kannattaa kuitenkin katsoa, mitä kalaa syö, Antila huomauttaa. – Painoyksikköä kohden D-vitamiinia on eniten kuhassa, melkein yhtä paljon sitä on siiassa, muikussa on vähän yli puolet siitä mitä kuhassa, silakassa kolme neljäsosaa siitä mitä kuhassa, mutta yllättäen kirjolohessa on D-vitamiinia vain neljäs- tai viidesosaosa siitä mitä kuhassa. On myös havaittu, että kasvatettu lohi sisältää D-vitamiinia vain neljänneksen siitä, mitä villissä lohessa. Tehokasvatuksen huonot puolet näkyvät siis tälläkin alueella.

Lääkäri Erkki Antila pudistelee päätään, kun puhe kääntyy virallisiin D-vitamiinin saantisuosituksiin. Hän sanoo suoraan, että nykyisillä suosituksilla pystytään torjumaan riisitauti ja väärät sääret, mutta niissä ei ole otettu ollenkaan huomioon kautta maailman tehtyjä tutkimuksia tuntuvan D-vitamiinilisäyksen tuomista terveyseduista ja monien eri sairauksien ehkäisymahdollisuuksista.

- Alle 3-vuotiaan D-vitamiinisuositus on 10 mikrogrammaa eli 400 ky, 3-60-vuotiaille se on pudotettu 7,5 mikrogrammaan eli 300 yksikköön, yli 60-vuotiaille ja raskaana oleville se on nostettu samaan kuin kolmivuotiaillekin eli 400 yksikköön.

Antila suosittelee useisiin kansainvälisiin laajoihin tutkimuksiin ja analyyseihin perustuen sopivaksi D-vitamiinin päiväannokseksi vähintään 50 mikrogrammaa eli 2000 kansainvälistä yksikköä. Hän vakuuttaa, ettei mitään yliannostuksen vaaraa ole, vaikka D-vitamiini onkin rasvaliukoinen vitamiini.

- Mitä D-vitamiinin toksisuuteen tulee, voidaan sanoa, että entinen yläraja on nykyinen alaraja. Tällä hetkellä ylärajana pidetään 10 000 ky:n eli 250 mikrogramman päiväannostusta, ja sitäkin vain jatkuvassa käytössä. Akuuttia myrkyllisyyttä D-vitamiinilla ei ole lainkaan, ja USA:ssa on monissa laitoksissa vanhuksille annettu 100 000 ky:n injektioita. Tiedän tapauksen, missä pikkulapsi oli juonut kokonaisen D-vitamiinipullon kertakulauksella eikä mitään oireita ilmaantunut. Lääkäri tosin totesi, että ehkä tänä talvena ei tarvita lisää D-vitamiinia.

- On joukko erityistilanteita, missä D-vitamiinin riittävä saanti on erittäin tärkeää. Imettävän äidin tulisi saada vuorokaudessa vähintään 3000 kansainvälistä yksikköä, sillä äidin matala D-vitamiinitaso ohjelmoi sikiön perintötekijöitä väärin, jolloin vielä aikuisiässä lapsi voi altistua tavallista helpommin tietyille sairauksille. Matala D-vitamiinitaso saattaa vaikeuttaa myös sikiön aivojen kehittymistä.

- Vanhukset tarvitsevat D-vitamiinia, sillä vitamiinin aktiivisen muodon, ”prohormonin” muodostuminen maksassa hidastuu iän myötä. Yli 70-vuotiailla tämän prohormonin tuotto on laskenut yhteen neljäsosaan nuorista aikuisista. D-vitamiinin käyttöä on syytä lisätä myös eri sairauksien yhteydessä.

Erkki Antila toteaa monien syöpätutkimusten osoittavan, että D-vitamiinilla on erittäin tärkeä rooli sekä paksusuolisyövän että rintasyövän torjunnassa. Molempien syöpätyyppien esiintyvyys on tutkimuksissa jopa puolittunut niillä, joilla D-vitamiinin saanti on ollut tuntuvasti suosituksia korkeampi.

- Annan potilailleni joitakin käytännön suosituksia, jotta he saisivat riittävästi D-vitamiinia, lääkäri Erkki Antila kertoo. – Kesällä heidän pitäisi olla ulkona auringossa vähintään 12 minuuttia päivässä plus miinus kaksi tuntia puolestapäivästä eli käytännössä lounasaikaan. Talvella suosittelen kalan syöntiä 2-3 kertaa viikossa. Tämän lisäksi on syytä ottaa päivittäin jokin monivitamiinivalmiste, jotka Suomessa sisältävät yleensä 200-400 yksikköä D-vitamiinia, mutta tämän lisäksi on syytä nauttia vielä jokin D-vitamiinivalmiste ja varmistua siitä, että se sisältää vähintään 1000 yksikköä, jolloin ravintolisistä kertyy vuorokaudessa 1200-1400 kansainvälistä yksikköä. Loppu D-vitamiini pitäisi sitten tulla ravinnosta, mutta siltikään tämä ei vielä riitä kaikille. Suositusten muuttumisia joudumme varmasti vielä odottamaan vuosia. Yhtenä syynä lienee tarve tutkimustiedon kartuttamiseen muun muassa lasten ja nuorten todellisen tarpeen osalta. Omat D-vitamiinitasonsa voi kuitenkin käydä mittauttamassa, jotta tietää, missä mennään.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 03-08


Link: http://www.terveyshymy.fi/artikkelit/d- ... rveysriski
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 26 Syys 2010 13:30

^Niinpä. En nyt ehdi lukea tuota tekstiä, mutta... Viimeaikoina olen tuntenut ajoittaisia vihlaisuja maksanseudulla. Mietin olisiko d-vitamiinin "yliannostuksella" osuutta asiaan. Kääkletys ei kuitenkaan tehnyt juuri hullua hurskaammaksi, mutta ilmeisesti yliannostuksella (siis oikean sellaisen) ei ole ulospäin näkyviä oireita enne kuin...Noniin. Saatan ehkä kuitenkin pitää pari välipäivää.

Nythän tämä testi joutuu oikeaan tulikoitokseen, kun otin eilen kaksi huikkaa samasta pullosta kuin tautinen Viivi :grin:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 28 Syys 2010 08:19

Oikeastaan meikän päiväannos d-vitamiinia on 130mikrogrammaa, koska otan nyt myös noita Kossun lahjoittamia pillereitä.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 18 Loka 2010 13:03

Tän hetkinen annostus on 125mikrogrammaa d:tä, 5ml kalanmaksaöljyä ja 500mg C-vitamiinia kun muistan ja jaksan ottaa.

Nyt kun sanon tän ääneen ni sairastun tietenkin heti, mutta ainakin toistaseks oon pysyny terveenä minimaalista ientulehdusta lukuunottamatta. Tämä siitä huolimatta, että elämäntavat kuluneen syksyn aikana on ollu kaikkea muuta kuin säännölliset ja terveelliset.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 29 Loka 2010 12:24

Olen ainakin toistaiseksi puolittanut tuon d-vitamiini annostuksen.

Näin hyvien yöunien jälkeen totean, miten tärkeä osa unella on ihmisen hyvinvointiin.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 29 Loka 2010 13:24

on se hienoo uhrata ittensä tolleen tieteelle.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja FinalXX » 18 Marras 2010 23:08

Itse kun tein muutamia vuoroja yliopiston apteekissa niin siellä keskustelin tommosesta farmaseutin kanssa, kun ei liikkeessä ollut muita asiakkaita. Rehellinen vastaus vitamiiniin tarveesta taitaa olla sitä, että jos muistaa syödä monipuolisesti, niin ainoa mitä ehkä tarvitsee on D-vitamiinia talvisin. Itse vedän kuitenkin monivitamiinia ja vieläpä YO-apteekin omaa 20 mikrogramman tabletteja.

Keskustelu siitä mikä on suositus D-vitamiineissä, niin farmaseutit olivat samaa mieltä vaan siitä, että asiasta ei ole yksinkertaisesti riittävästi todisteita suuntaan tai toiseen. Henkilökohtaisesti farmaseutit ottaa itse 7.5-20 mikrogrammaa, ja jotkut olivat sitä mieltä että Kanadan suositus, eli 50 mikrogrammaa olisi jopa liikaa.

Lopuksi kysyin vielä erään vanhemman farmaseutin henkilökohtaisen mielipiteen siitä auttaako C- tai D-vitamiini kausiflunssan ennaltaehkäisyssä tai nopeuttaako ne niistä parantumista, niin se vaan nauroi ja sanoi että ei se taida kuitenkaan tehota. Tosin se sanoo ottavansa itsekin C-vitamiinia aina kun on flunssa, ihan niinkuin "varmuuden vuoksi", jospa se tehoaisi sillä kertaa.

Elieli, näistä ei nyt ole mitään yksiselitteistä vastausta, eli eiköhän se ihan riippuu ittestään mitä vitamiinejä tarvii. :D
Käyttäjän avatar
FinalXX
Nyyppä
Nyyppä
 
Viestit: 4
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 19 Marras 2010 13:57

^Mielenkiintosta! Mutat näinhän se on, että varsinkaan siitä, mikä on liikaa esimerkiksi d-vitamiinin kohdalla, ei yksinkertaisesti ole tutkimustuloksia. Mutta olisin kyllä melkein valmis uskomaan tuon, että jos syö kunnolla, ei tarvitse kuin d-vitamiinilisiä. Suomessa siis.

Tässä kuitenkin suomalaisittain mielestäni aika kovaa puhetta. Siis verrattuna nykyisiinn suosituksiimme.


Savon Sanomat: Väitöstutkimus suosittaa lisää D-vitamiinia

18.11.2010 21:50 | Kommentit 17
Helsingin Sanomat

Ihmisen vastustuskykyä lisäävästä D-vitamiinista tulee koko ajan lisää tietoa, joka niukan auringon maassa kannustaa myös purkkivitamiinin ostoon.

Kuopiolaisen Juha Matilaisen väitöstutkimuksessa huomattiin, että D-vitamiini säätelee useiden tulehduksellisten geenien aktiivisuutta ihmisen soluviljelmissä.

"Krooninen tulehdus on liitetty moneen vakavaan sairauteen, kuten syöpään, Alzheimerin tautiin ja tyypin 2 diabetekseen. Sairastumisen yksi syy voi olla D-vitamiinin liian pieni pitoisuus elimistössä", Matilainen sanoo Savon Sanomissa.

Auringon lisäksi D-vitamiinia saadaan kalasta ja kananmunasta tai maitotuotteista, joihin on lisätty D-vitamiinia.

Matilainen suosisi D3-vitamiinia. Se imeytyy paremmin ja hajoaa hitaammin elimistössä kuin D2-vitamiini.

Nykyinen suurin hyväksyttävä D-vitamiinin päiväsaanti aikuiselle on Matilaisesta alhainen. Hänestä sen voisi nostaa jopa 250 mikrogrammaan vuorokaudessa nykyisestä 50 mikrogrammasta.


http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Savo ... 5261750941


ps.Ainiin ja tajusin juuri, että olen jo epäonnistunut haasteessani, koska se näköjään käsitti pelkän flunssankin :( No, kuumetta en ole vielä napannut, eli koe jatkuu. Aion myös nyt ottaa taas 125mikrogrammaa päivässä ja mennä joulukuun alussa testauttamaan maksa-arvoni nähdäkseni onko tällä napittamisella niihin vaikutusta.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 21 Marras 2010 19:24

vaikka ne maksa arvot meetki testaa niin ethän sä siitä tuloksesta nää että on maksa menny paskaks viinasta vai napeista vai ootko käyny ennen tätä vitamiini villitystä maksa testeissä että voisit verrata tuloksia?
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 21 Marras 2010 20:37

^En ole käynyt, mutta ei tällä alkoholinkulutuksella maksa mene.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 10 Tammi 2011 12:12

HS Kirjoitti:Uusi suositus: D-vitamiinia purkista ympäri vuoden 18-vuotiaaksi asti

10.1.2011 12:00 | Kommentit 0
STT–HS


Uuden suosituksen mukaan lapset ja nuoret tarvitsevat D-vitamiinivalmisteita ympäri vuoden aina 18-vuotiaaksi asti. Suosituksessa vuorokausiannos pysyy entisellään eli alle kaksivuotiaille 10 ja vanhemmille 7,5 mikrogrammaa.

Aiemmin D-vitamiinin käyttöä painotettiin erityisesti pimeään vuodenaikaan. Myös raskaana olevia ja imettäviä äitejä kehotetaan nyt ottamaan vitamiinilisää läpi vuoden.

Muiden osalta noudatetaan edelleen vuonna 2003 annettua suositusta.

Suosituksen ovat tehneet yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Valtion ravitsemu


http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Uusi ... 5262942844
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 10 Tammi 2011 18:06

Aika heikot nää uudetkin suositukset. Itte vetelen ainakin talven yli n.150 mikrogrammaa päivässä, kuitenkin sen verran vähän syön kalaa ja hengaan auringossa.

Linkki siihen THL:n tiedotteeseen: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=23892
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 10 Tammi 2011 19:15

Liiallinen D-vitamiini voi aiheuttaa esimerkiksi munuaiskiviä ja syöpää. Syöpävaara kasvaa vasta 80-100 mikrogramman ylittyessä, sanoo THL:n pääjohtaja Pekka Puska.


Tästä syöpävaarasta en oo kuullu aikasemmin. :glare:

http://www.iltalehti.fi/terveys/2011011 ... 1_tr.shtml
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 10 Tammi 2011 22:33

Minä olen, mutta olen kuullut muutakin :grin: Eiköhän tästä tule kokoajan lisää tutkimustietoa. Ootko Kemisti miettinyt, miten otat vai otatko kesällä?

Siis D-vitamiinia. :cool:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 11 Tammi 2011 09:09

Nojaa, kai se syöpä tulee nykyään mistä vaan.
Ja enköhän vedä ainakin alustavasti noita pillereitä kesälläkin, sitä varten ne on kuitenkin ostettu. Tietenki jos tulee yhtä aurinkoinen kesä kuin viime kesä, niin voin harkita vähentämistä.
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 11 Tammi 2011 09:23

Mikä ihmeen taikalääke D-vitamiini sitten on? Mitä saavuttaa, jos nappaa yli 50 μg päivässä, joka on muistaakseni Suomessa suositeltu yläraja?

P.S. Itse syön tablettien muodossa ehkä 15 μg enkä tunne oloani erityisen sairaaksi.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 11 Tammi 2011 10:00

Yleistä asiaa D-vitamiinista

Heti alkuun todettakoon, että jokaisella suomalaisella on talvisaikaan hälyttävän paljon puutetta D-vitamiinista, kuten jo vihdoin olemme uutisistakin saaneet kuulla. D-vitamiinin puutos on todennäköisesti yksi vuosisadan aliarvostetuimmista terveysongelmista. Sen on viimeaikaisissa tutkimuksissa todettu olleen sidoksissa hämmästyttävän moneen vaivaan ja sairauteen.

Saantisuosituksia ollaankin nostamassa. Kuitenkin kuten yleensä, Suomi laahaa hieman muun maailman perässä ja täällä saantisuositusten odotetaan olevan mahdollisen nostonkin jälkeen liian alhaiset. Niin alhaiset, ettei nostolla saavuteta mitään konkreettista hyötyä (Tuleva suositus todennäköisesti 20 mikrogrammaa/pvä). Tämän hetken suosituksella (7,5 mikrogrammaa eli 300IU) pidetään juuri ja juuri riisitauti poissa, vaikka oikea saantimäärä olisi n. 20-30 kertainen!
Puutteen haitat ja lisäyksen edut

D-vitamiinin puute lisää mm.

* Syöpäriskiä
* Luiden haurastumista eli osteoporoosia
* Diabetesta
* Verenpainetautia
* MS-tautia
* Influenssaa
* Metabolista syndroomaa

D-vitamiinin lisäys ruokavalioon taas

* Lisää vastutuskykyä
* Vähentää nivel- ja lihassärkyjä
* Kohentaa lihasvoimaa
* Nostaa mielialaa
* Karkoittaa väsymystä ja nostaa muutenkin energiatasoa

Lähde: http://www.dvitamiini.com/
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 11 Tammi 2011 11:28

Niin ja tuohon Pekka Puskan väittämään syöpäriskiin en oikeen jaksa uskoa esimerkiski tämän tiedän valossa:
Esimerkiksi aurinkoisena kesäpäivänä ilman paitaa ulkona, saa puolessa tunnissa n. 250-500 mikrogrammaa D-vitamiinia! Ihminen kuluttaa noin 125 mikrogrammaa päivässä, joten osa tästä varastoituu.

www.dvitamiini.com
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 13 Tammi 2011 14:27

Kävin tänään hakemassa uusimani lääkereseptin. Saatekirjeessa oli kysytty käyttämistäni luontaistuotteista ja mainitsin 125mikrogramma v-vitamiinia päivässä. Lääkäri oli liimannut uusittuun reseptiin post-it lapun, jossa luki lyhyestu "D-vitamiinin käyttö loka-maaliskuussa 20 mikrogrammaa/päivä. Ei 125 mikrogramman annoksia!"

Hm..
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 31 Tammi 2011 19:32

Tänään sain toisen asian yhteydessä taas uuden lääkärin mielipiteen d-vitamiinista: 125mikogrammaani päivässä on liikaa ja voi jopa aiheuttaa myrkytyksen ja suositteli palaamaan 7,5mikrogrammaan päivässä ja 50mikrogrammaa on kuulemma ehdoton maksimi...
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Leikkinimi » 11 Helmi 2011 11:18

Ärsyttää ajatus siitä, että D-vitamiini tai joku muu taikapilleri tekis kaikista onnellisia ja terveitä. Vaihtoehtojakin on niin paljon siihen, että mitä pitää tehdä/syödä/uskoa/lukea/ajatella/juoda että elämänlaatu paranee. Teitä terveyshihhuleita on kyllä jokalähtöön. Kokeilepa gluteenitonta ruokavaliota, niin et piere enää.!!!
Käyttäjän avatar
Leikkinimi
Tavis
Tavis
 
Viestit: 32
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 11 Helmi 2011 22:19

Ravintolisät on tärkeitä, koska "monipuolinen ruokavalio" on vain sellanen ihanne, mitä kukaan ei kuitenkaan oikeasti noudata.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Leikkinimi » 11 Helmi 2011 22:52

No mielestäni on helppo uskoa, että siitä kun stressaa kaikkien oikeiden ravintolisien perään lyhenee elinikä yhtä paljon kun siitä että antaa vaan mennä :D

Kannattaako lukita itsensä miloonaan pilleriin ja poretablettiin? O.o

Äh, ehkä me nähdään asia vaan erilailla. Mua lähinnä ahdistaa ajatus siitä, että eläisin yhä vuonna 2088.
Käyttäjän avatar
Leikkinimi
Tavis
Tavis
 
Viestit: 32
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 12 Helmi 2011 11:43

^Ei siitä tartte stressata. Yhtä hyvin tämä "terveysintoilu" voi olla hupia ja mielenkiintoa stimuloiva harrastus siinä missä muutkin ;) Ainakin itsestä on kiva aina ottaa selvää, miten mikäkin asia vaikuttaa terveyteen. Ja itse ajattelen ainakin lyhyemmällä tähtäimellä: en ajattele pitkää ikää vaan esimerkiksi flunssankarkoitusta.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 12 Helmi 2011 13:32

^Rupesin tässä miettimään ja tajusin, että saattaa tällä sittenkin olla jotain tekemistä sen kanssa, että haluan säädellä omaa kuolemaani - en niinkään sen ajankohtaa vaan laatua. Jos minun pitäisi valita kuolenko samaan aikaan syöpään vai slaagiin, valintani olisi selvä. Saankin usein kuulla siitä, että en juuri säästele suolan ja rasvan kanssa.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 16 Helmi 2011 12:06

Sain taas tänään kuulla uudelta lääkäriltä aikamoisen moraalisaarnan d-vitamiinista, vaikka huijasin käyttämäni määrän kolme kertaa alemmaksi todellisesta, koska halusin että käsittelemme varsinaista asiaani, emmekä asianvierustaa. Kuulemma 125mikrogrammaa joka kolmas päiväkin on liikaa ja aiheuttaa riskin myrkytykselle. Sen lisäksi hän tulkitsi epäsuorasti, että uskon paranoidisesti lääkärien salaliitoon, jonka pyrkimyksenä on taata ihmisten liian vähäinen d-vitamiinin saanti. Kuulemma 10mikrogrammaa päivässä on oikea.

Kai se on pikkuhiljaa uskottava, vaikka en uskokaan..
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 06 Maalis 2011 15:11

Tutkimuksia tulee ja menee. Varmasti D-vitamiinin kohdalla, koska se on rasvaliukoinen vitamiini, on myös jokin yläraja, jonka jälkeen hyödyt vaihtuvat jälleen haitoiksi.

Terveyshihhuloinnista sen verran, että mielestäni ihminen on kehittynyt elämään 27 vuotta ja sen jälkeiset vuodet ovat jatkoaikaa, luotiin ne sitten tableteilla, ruokavaloilla, liikunnalla tai muilla keinoin. Pitäisi olla jokaisen oma asia miten ja kuinka kauan haluaa elää. Mielestäni elämäntapojen terveellisyydestä ei todellakaan pidä stressata vaan mieluummin enemmän siitä elämänlaadusta johon vaikuttaa myös vähän muutkin asiat, kuten esimerkiksi kulttuuri, viihde ja ystävät.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 06 Maalis 2011 21:59

Tottakai D-vitamiinin saannilla on yläikaraja. Se, miksi lääkäri kehtaa puhua 10mikrogrammasta, kun auringosta voi saada parhaimmillaan 625 mikrogrammaa, eikä elimistö tuota sitä liikaa.

wikipedia Kirjoitti:"[W]hole-body exposure to one minimal erythemal dose [a dose that would just begin to produce sunburn in a given individual] of simulated solar ultraviolet radiation is comparable with taking an oral dose of between 250 and 625 micrograms (10 000 and 25 000 IU) vitamin D."[14]


http://en.wikipedia.org/wiki/Vitamin_D

D-vitamiini parantaa elämänlaatua mm. siten, että ei tarvitse kärsiä flunssasta tai alistua ottamaan THL:n suosittelemia myrkkypiikkejä.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 08 Maalis 2011 15:03

Jeejee. Sain Finasteridi reseptin. Nyt meikäläisen kaljuuntumisen hoito maksaa tästä eespäin 22€ vuosi kalliin Rogainen (160-240€ vuosi) sijasta! :cool:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 08 Maalis 2011 19:28

Kannattaisi varmaan vaihtaa vitamiineja jos hiuksetkin lähtee. :P
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 19 Huhti 2011 14:15

Sain juuri d-vitamiiniarvoni. Arvoni on 118nmol/l, kun suositus on väh. 50-250nmol/l välillä. D-vitamiinin yliannostus: MYTH BUSTED!! Noin puoli vuotta olen ottanut 125µg d-vitamiinia, joista viimeisen kuukauden 175µg päivässä. IN YOUR FACE YTHS:n lääkäri, joka mesosit minulle asiasta ja suosittelit noudattamaan 10µg annosta päivässä! Kansainvälinen lääkärien d-vitamiinin vastainen salaliitto: BUSTED!!! :cool: :cool: :cool:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 19 Huhti 2011 14:31

toi ei nyt todista yhtään mitään... meeppä johonki mega tutkimuksiin tutkituttaa ittes täysin ja tuu sit kertoo tuliks ylianostusta vai ei.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 19 Huhti 2011 16:10

Tää nyt ei ollu mikään yllätys... Kokeile ihmeessä vetää koko kesä samalla annosmäärällä ja testaa syksyllä uudestaan.
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 20 Huhti 2011 09:11

Voisin testatakin, mutta testaaminenkin valitettavasti maksaa. Kaikesta pelottelusta huolimatta arvoni olivat loistavat. Samaa tuskin voi sanoa yleisiä suosituksia noudattavista ihmisistä.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 20 Huhti 2011 19:20

Eihän noista tuloksista pysty muuta päättelemään, kuin että syystä tai toisesta d-vitamiini ei ole paljoa imeytynyt pillereistä.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 21 Huhti 2011 11:14

Njoo, aluks olis varmaan pitäny tietää ne lähtöarvot et vois mitään päätellä...
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 23 Huhti 2011 17:51

Kyllähän tuosta voi päätellä jo paljonkin. Kun käytännössä jokainen suomalainen kärsii luonnollisissa oloissa jatkuvasta d-vitamiinin puutoksesta, minä suurkuluttajana en kärsi... 1+1 ?

Ainahan joku epäilijä, joka ei käytä d-vitamiinilisiä voi mennä itse testaamaan arvonsa niin verrataan.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 23 Huhti 2011 19:20

Edelliseen viestiin liittyen:
D-vitamiinin puutos on nykyään maailmanlaajuinen epidemia, jonka rinnalla sikainfluenssa näyttää pikku nuhalta. Kanadalaisen Mc- Gillin yliopiston äskettäin julkaiseman tutkimuksen mukaan jopa 60 prosenttia väestöstä kärsii D-vitamiinin puutteesta. 25 prosentilla tutkituista oli erittäin matalat Dvitamiinipitoisuudet.


http://www.magneettimedia.com/?p=4088

Suomessa D-vitamiinin puute on yleistä ympäri vuoden. Myös eteläisemmissä maissa puutos on yleistä talviaikaan, sillä leveyspiirin mukainen auringonvalon saanti määrittää vain osan väestön D-vitamiinitasoista. Kanadassa, joka sijaitsee selvästi meitä etelämpänä, 97 %:lla väestöstä on riittämätön (< 80nmol/l) seerumin aktiivisen D-vitamiinin eli 25-hydroksi(OH)D-vitamiinin taso johonkin aikaan talvella tai keväällä. Pohjois-Euroopassa teini-ikäisillä tytöillä yhdellä kolmasosalla 25(OH)D-vitamiinitaso on talvella alle 25 nmol/l ja lähes kaikilla taso on alle 50 nmol/l. Vanhemmilla naisilla taso on talvisin kahdella kolmasosalla alle 50 nmol/l (Andersen 2005). Toisaalta tiedetään, että usein käytetty talviaikainen 400 IU:n korvaushoito D3-vitamiinilla ei riitä nostamaan merkittävästi elimistön 25(OH)D-vitamiinitasoja.


http://terveesti.blogs.fi/2007/10/31/d_ ... _~3225287/
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 24 Huhti 2011 09:34

Lueppa vähän tilastotiedettä niin tajuat että toi ei tarkota yhtään mitään. :grin:

Sitte kun toistat ton saman tuhansilla ihmisillä varioiden otetun D-vitamiinin määrää niin voidaan alkaa puhumaan tuloksista.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

<

Rantakemian sponsorien mainokset

Seuraava

Palaa alueelle Yleinen juoruilu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset