Parisuheen dealbreakerit

[Leikkinimi]

Eli. Itse olen tässä juuri laskeutunut uuteen parisuhteeseen ja puntaroin näiden asioiden kanssa. Olisi kivaa kuulla mielipidettä. ^^

Tapaat unelmiesi miehen/naisen. TÄydellisyyden hekilöitymä. Tämä henkilö on kaikkea mitä haluat, PAITSI...??

Eli kysymys olisi: Mikä on ehdoton dealbreaker parisuhteessa? Olisitko valmis seurustelemaan ihmisen kanssa, joka on muuten täydellinen, mutta jolla on HIV? Tai joka pieree aina saadessaan orgasmin? Tai jolla joitain pakko-oireita, kuten lamppujen rämppääminen 25 kertaa nukkumaanmenon yhteydessä, jotta maailma ei lopu? Mikä piirre on aidosti niin kamala, ettei sitä voi antaa parisuhteessa anteeksi? Masokismi? Sadismi? Mustasukkaisuus? Ihan vain erilaiset arvot? Äidin heroiinin käyttö? Lapsuuden traumat? Voisitko jättää ihmisen kuultuasi tämän tulleen raiskatuksi, koska "tämä ihminen on hullu"? Entä jos kumppani ei suostu esiaviolliseen seksiin? Tai on prostituoitu? Pystyisitkö jakamaan? Tai muuta kummaa fetissiä, sukka-, kenkä-, tupakkafetissi?

Entä jo valmiissa parisuhteessa olevat: entä jos kumppani joutuu onnettomuuteen ja menettää alaruumiinsa? Pysytkö rinnalla vai jätätkö? Entä paha tulipalo-onnettomuus, jossa kumppanin iho muuttuu epämuodostuneeksi, mutta muuten toimii? Hauskaa olisi ajatella, että rakkaus kestää mitä vaan, mutta eihän se välttämättä ihan näin ole. Tässä ajassa jossa ihminen elää pitempään kuin kukaan on koskaan tarkoittanut, on elinikä niin pitkä, ettei kukaan jaksa samaa elämää koko elämää. Pitäisikö erota sitten kun tuntuu että "tää on jo nähty"? Vai onko enemmän oikein pysyä suhteessa jossa kumpikin on onneton vain koska "tää on rakkautta"? Ja jos kerran eroaminen on oikein siinä tapauksessa kun kummatkin on onnettomia, niin onhan ne onnettomia sen palovammaonnettomuuden jälkeekin, ja miksi se eroainen silloin olisi väärin?

Äh, mulla on vielä ajatuksia päässä, mutta on pakko lähteä töihin, ehkä postailen tähän lisää sitten illalla.

[Leikkinimi]

ENTÄ JOS SILLÄ ON LAPSIA?

[Luukkis]

jos sillä unelmien naisella on HIV niin ei se homma pelitä ainakaan mun kohalla. Jos se tarttus muhun niin mua alkais vaan vituttaa vaikka nykyään elelee aika pitkään kun syö niit lääkkeitä mut mä oon vähän huono syömään lääkeitä et kuolisin varmaan parissa vuodessa. Ellei sit jotain lopulista parannus keinoo löydy.

Lapset on sinänsä ihan jees mutta mieluitin haluisin naisen jolla semmosia ei ennestään ole.

Ei tommoset pakko-oireet mua pahemmin haittaa kunhan ei nyt mitään täysin älyttömii oo niinku esim semmonen et kokoajan vaikka löis päätään seinään. Tommonen ennen nukkumaan menoa lampun näppäily parikyt kertaa ei paljoo haittaa. Eikä sekään välttämttä haittais että pierasis aina kun saa orgasmin. Ja voi yrittää kikkaila niin et se toinen ei aina saa orgasmia.

Semmonen liian mustasukkanen on kyl semmonen piirre joka on sen verran perseestä et ei semmosta jaksa. Jos nyt sattus sadisti tai masokisti olemaan niin ei sekään haittaa kunhan ei oo liikaa suuntaan tai toiseen. Naistani en kyllä jakais enkä kyllä antais huoran hommia tehä. Joku älytön fetissiki olis kyl perseestä mut seki vähän riippuu että mikä.

Tommosii asioita on vaikee tietää et mitä sit tekis jos näin käviski et kumppani loukaantus tolleen jotenki vakavasti. Mun mielestä suhde kandee kyl lopettaa vaikka ois eläny kuinka monta vuotta yhdessä ja kokeillu kaikenäkösiä keinoja parantaakseen suhteen laatua ni sillon ainakin säästyis siltä et ei vituta koko loppu elämää niin paljoo.

[Leikkinimi]

Hmm, huomasin typon otsikossa

Olen aika ymmärtäväinen ja suvaitsevainen, joten mun on helppo sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mutta missäpä meneekään raja sen välillä, että ymmärtää toista ja tekee sen vuoksi kompromissin ja että antaa itsensä pois kompromissien taakse? En osaa kuvitella, että voisin vakavasti seurustella ihmisen kanssa, joka ei osaisi selittää itseään.. Mulle motiivit on tärkeitä... Tai ihmisen, jolla olis niin heikko itsetunto, että sen tarvitsis pönkittää sitä dissaamalla mua jatkuvasti. Siinä parit mun dealbreakerit. EN myös voisi ottaa miestä, joka valehtelisi jatkuvasti. Enkä narsistia.

Tuo loukkaantumisjuttu on kyllä paha. En osaa sanoa, mikä on oikein ja mikä väärin, mutta kai se on sitten tapauskohtaista. Tai että jos itse loukkaantuisin, niin jättäisin kyllä kaikki kumppanit sun muut. Kyllä sen tietää, että nekin siinä kärsii. Mutta entä jos itse olisin se terve osapuoli? .. En tiedä. Mukava olis ajatella, että tottakai pysyisin rinnalla..

[Norsula]

Mielestäni parisuhteessa on tarkoitus olla voimavara toisilleen ja jos jättäisin toisen hädän hetkellä, en tiedä miten voisin sen jälkeen elää itseni kanssa. Tottakai esimerkiksi vammautumisesta seuraa mielipahaa, mutta mielummin surullisia kaksin kuin yksin. Toki itsestäkin saattaisi tuntua pahalta, olla "jarruna" toiselle, joten saattaisin oman sairastumisen tai vammautumisen sattuessa harkita toisen vapaaksi laskemista.

piirteitä joita en sietäisi kumppanilta:
-sairaanloinen mustasukkaisuus
-narsismi
-asennetyhmyys ("Tiedän että toimin tyhmästi, mutta en välitä")
-itsekeskeisyys
-tarve kontrolloida kaikkia tekemisiäni

Löytyyhän noita. Toisaalta nuo kaikki sulkevat "täydellisyyden" pois eivätkä varsinaisesti edes vastaa alkuperäiseen kysymykseen