Lohjalaista 16-vuotiasta poikaa tultaneen syyttämään toverinsa törkeästä pahoinpitelystä Lohjalla. Poika sytytti Thunder King -nimisen ilotulitusraketin sytytyslangan palamaan ja työnsi raketin 15-vuotiaan pojan suuhun. Raketti räjähti pojan suussa pahoin seurauksin.
Uhri kuljetettiin Lastenklinikalle tarkkailtavaksi suuhun ja nieluun tulleiden palovammojen takia. Hän on jo päässyt kotihoitoon.
Tapaus sattui Lohjan Mäntynummen koulun pihalla vuodenvaihteessa. Alkoholilla oli osuutta asiassa.
"Pojan hengenlähtö saattoi olla sekunneista kiinni, sillä Turvatekniikan keskuksen (Tukes) mukaan raketin kakkosvaiheessa sen lämpötila nousee jopa 600–800 asteeseen. Tällöin raketti räjähtää noin 200 metrin korkeudessa. Pojan suuta poltti raketin ensimmäinen, nousuun tarvittava räjähdys, mutta hän ennätti ottaa raketin suusta pois ennen toista räjähdystä", juttua tutkiva vanhempi konstaapeli Toni Arifullen Lohjan poliisista kertoo.
"Pojat eivät millään tavalla riidelleet vaan kaveri halusi säikytellä", Arifullen sanoo. Hän varoittaakin nuorisoa leikkimästä raketeilla.
"Poika kävi torstaina uudelleen lääkärissä jatkuvien kiputilojen vuoksi. Lisäksi hänen hampaissaan havaittiin kiillevaurioita. Nyt saatu uusi lääke tuntuu vähän lievittäneen kipuja."
Eihän ne thunderkingit nyt ihan 200 metrin korkeuteen lennä. 20 metriä voisi olla parempi arvio. Minusta kuitenkin tuota asiaa pitäisi käsitellä tapon yrityksenä. En pysty kuvittelemaan millainen idiootti tuollaista tekisi muussa kuin tappamistarkoituksessa.
P.S. Tuollasille kavereille pitäis antaa vähän ympäri korvia.
Nyt kun luin tuota lainattua tekstiä uudelleen, minusta alkoi tuntua ettei kyseessä ole Thunderking. Sehän on tyypiltään kertatoiminen tähtipommi eikä siitä lähtevää laukausta voisi enää sytytyksen jälkeen mitenkään poistaa kenenkään suusta.
*edit* Noniin. Tuli vähän rävellettyä Norsulan viestiä uudeksi aiheeksi. *edit*
Ellei tyyppi sitte ite sylkässy sitä paukkua tai lentäny ittestään ulos suusta. Kyllä vois päässä vähän ainaki tärähtää jos se thunderkingin paukku räjähtäis suun sisällä, puhumattakaan jostain isommasta paukusta, mikä mulle ainaki tulee mieleen sanasta "raketti". Saako muuten Thunderkingejä edes luovutta alle 18 vuotialle, rakettuasiantuntija JoniX?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
No ei. Muutenkin asia tuppaa olemaan niin, että jos alaikäiselle myy paukkuja niin tämä todennäköisesti ampuu ne heti kaupasta poistuttuaan seuraavan kulman takana ja vihaiset vanhukset tulevat valittamaan myyjälle.
Onhan thunderkingin sisässä se toinenki panos joka sit räjähtää taivaalla siel on semmonen pötkö sisällä vähän niinku haulikon ammus oon joskus purkanu semmosia ni semmonen sielt löyty.
Mitenköhän efektipanoksen saa ulos suusta jos ajopanos on jo syttynyt? No ehkä se Thunderking ei sitten lähdekään leffatyyliin niskasta läpi.
P.S. Tuosta ilotulitteiden luovutuskuviosta alaikäisille tahtoisin täsmentää vielä, että kovin moni kauppias ei myy raketteja alaikäisille ihan vain sen takia, että on omat toimiluvat silloin pelissä, sillä TUKES tekee koeostoja öbaut kolmea päivää vaille 18 vuotiailla henkilöillä. Eli vanhemmat niitä paukkuja ostaa ja antaa tavaran lapsille käteen jo ennen myymälän tiloista poistumista.