Tänään on 03 Joulu 2024 19:35

Turkistarhaajat kampanjoivat elinkeinonsa puolesta

Ajankohtaisia uutisia, tapahtumia, asioita, etc. maan ja taivaan väliltä.
Alueen säännöt
Uutisessa täytyy aina mainita lähde. Jos kyseessä on netistä ongittu uutinen on linkkikin suotava.

ViestiKirjoittaja Norsula » 02 Syys 2009 10:27

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Turk ... 5248993655

Turkistarhaajat kampanjoivat elinkeinonsa puolesta

2.9.2009 9:47 | Päivitetty: 2.9.2009 10:32
A A

Helsingin Sanomat


Kuva
Turkistarhaajat aloittivat kampanjan elinkeinonsa puolesta.

Suomalaiset turkistarhaajat ovat aloittaneet näkyvän mainoskampanjan elinkeinonsa puolesta. Sanomalehdissä julkaistuissa mainoksissa arvostellaan turkistarhaajien vastustajia vääristelystä ja propagandasta.

Esimerkiksi Iltalehdessä keskiviikkona julkaistussa sivun kokoisessa mainoksessa sanotaan, että turkistarhauksen vastustajat eivät toimi eläinten oikeuksien puolesta, vaan perimmäisenä tavoitteena on kieltää suomalaisilta esimerkiksi maidon, lihan, villasukkien ja nahkakenkien käyttö.

Turkistiloille tehtyjä iskuja mainoksessa kutsutaan terrorismiksi.

Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman sanoo Ylen verkkosivuilla, että kampanja on aloitettu, kosta turkistarhauksen vastustajat saavat viestinsä mediassa tarhaajia helpommin esiin.

"Aika pitkään tätä elinkeinon normaalia viestintätyötä on tehty ja kerrottu tosiasioita turkiseläinkasvatuksesta. Olemme kokeneet, että emme saa asiallista viestiä riittävän tehokkaasti ulos. Viesti jää aika pitkälle vastustajien niin sanotun tiedon varaan", Dahlman sanoo Ylen verkkosivuilla.

Eläinsuojelujärjestö Animalian toiminnanjohtajan Salla Tuomivaara puolestaan sanoo Ylelle, että kampanjasta välittyy pelko alan tulevaisuudesta.

"Kun katsoo eurooppalaista kehitystä, niin turkistarhauksen viimeisiä päiviä nyt aika väistämättä eletään. Suomi on pikkuhiljaa jäämässä sellaiseksi viimeiseksi linnakkeeksi, jossa tarhausta ei ole sen kriittisemmin vielä käsitelty kansallisella tasolla", Tuomivaara sanoo.

Monissa Euroopan maissa turkistarhaus on kielletty kokonaan tai sitä on rajoitettu. Esimerkiksi Norjan eläinlääkäriliitto ehdottaa koko turkiselinkeinon lopettamista. Britanniassa turkistarhaus on ollut kiellettyä vuodesta 2003, Tanskassa tarhausta ollaan kieltämässä, ja myös Itävallassa useiden osavaltioiden lait ovat lopettaneet tarhauksen.

Oikeutta eläimille -liitto on vastannut turkiskasvattajien kampanjaan verkkosivuillaan julisteella, joka muistuttaa ulkoasultaan turkiskasvattajien mainosta. Julisteen tekstissä muun muassa sanotaan, että "tarhaajat valehtelevat alan työllistävyydestä ja käyttävät järkyttäviä summia pr-toimintaan".

Hyvä että turkistarhaajat eivät näköjään ymmärrä, että heidän olisi vain parempi olla hiljaa...
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 02 Syys 2009 20:27

mikä siinä turkis tarhauksessa on niin vastenmielistä? jumalauta tapetaanhan lehmiä ja sikoja ja kanojakin ruuaks pelkästään ja se siitä. toki mun mielestä nää turkis elukat pitäis pistää myös lihoiks niin ois parenpi et ei mee elukka hukkaan. mutta turkit on mukavia ja hienoja siitä tulee tosi lämmin fiilis kun laittaa semmosen päälle. vaikka ite en nyt käytäkkään. mutta moni pitää hyvänä. hyvää bisnestä. tota ideaa vois laajentaa ja alkais pitää jotain matelia tarhoja. esim käärme tai krokotiili tai sammakko. Jokainen ansaikkoon leipänsä laillisin keinoin miten haluaa. jos kettu tytöt haluu turkisten ja nahkojen myymisen loppumista niin ruvetkkon tekemään semmosta bisnestä joka kyykyttää ton turkis teollisuuden eikä enään kukaan ostais turkista vaan jotain ihan muuta.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 02 Syys 2009 21:07

Sen verran täyty sanoa, että enpä tiedä onko pidemmän päälle keinomateriaalienkaan käyttö vaatteissa hyvästä kun öljyä ja energiaa kuluu ja tuskin mitkään nailonvaatteet kovin nopeasti maatuvat. Aika fifty-sixty asioita tällaiset.

P.S. Niin no, onhan sitä hamppuakin olemassa. Ja puuvillaa ja muita sellaisia luonnon materiaaleja joiden käyttö ei edellytä ainakaan mitään "eläinten riistoa". Mutta johonkin se raja kannattaa vetää eläinaktivismissakin. Itse en näe mitään pahaa siinä jos joku, jolla on luvat kunnossa, käy metsästä ampumassa hirven syödäkseen. Ihminen nyt vaan on syönyt lihaa varmaan satoja tuhansia vuosia eli se on ihan luonnollinen juttu. Ja burgereita ei tarvitsisi kieltää tai ruveta verottamaan erityisesti koska jossain vaiheessa "ihmisten omaksi parhaaksi" tehtävät rajoitukset kuitenkin johtavat poliisivaltioon.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 03 Syys 2009 10:36

Turkistarhauksesta tekee erityisen vastenmielistä se, että se perustuu pelkkään turhamaisuuteen. Viaton eläin elää koko elämänsä liian pienessä häkissä kärsien ja sen jälkeen se tapetaan, että joku saisi kävellä sen ruumis harteillaan. Lihansyönnille heruu minulta enemmän ymmärrystä, koska lihaani kulttuuriin kasvaneet eivät edes ymmärrä omia tekojaan tai sen seurauksia. Heidän uskonnossaan transsubstantiaatio tarkoittaa sitä, että kuolleen eläimen palanen, liha, muuttuu ruuaksi. Vaikka nykymaailmassa lihansyöntikin perustuu pelkkään turhamaisuuteen tai välinpitämättömyyteen.

Ei eläin- ja ihmisoikeuksienkaan kehitys ole johtanut poliisivaltioon. Enää ei ole laillista eikä yleisesti hyväksyttävää rääkätä eläimiäkään niin paljon kuin sielu sietää ja se on johtanut arvomaailmojen muuttumiseen. Eläinrääkkääjiä pidetään rikollisina. Minun unelmamaailmassani tuollaisille mainoksille nauretaan epäuskoisesti niinkuin nykyään nauretaan vanhoille "Vain Afrikan neekeri ei veikkaa..."-tyyppisille mainoksille. Minä nauran jo nyt.

Miksi eläimiä saa tappaa, mutta ei ihmisiä?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 03 Syys 2009 15:56

Roskaruuan kielto johtaa poliisivaltioon. PIste. Se liittyi tuohon mainoskuvaan jossa esiintyi hampurilainen.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 04 Syys 2009 10:37

Ei siinä roskaruoassa ole pakko olla tapettuja eläimiä.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 04 Syys 2009 14:03

kyllähän eläimetkin tappaa ihmisiä suojellakseen itteään tai ruuan vuoks. ihmiset tappaa eläimiä monista eri syistä muustakin kun ruuan takia. just esim sen takii että sen ruumin osista saa vitusti rahaa tai että se koetaan tuholaisina vaikka pellolla tai vaikka hedelmä viljelmillä niin siks ihminen tappaa eläimiä. mut toki eniten ihminen tappaa eläimiä ruuaks. mutta et voi mennä eläimelle sanoo että älä tapa vaan sehän tappaa jos sillä on nälkä tai se on uhattuna.
me nyt vaan satutaan olemaan ravintoketjun ykkösiä eli meillä ei oo suuria vihollisia ja me syödään mitä vaan. jos tänne tulee toinen älykkäänpi ja kyvykkäänpi jengi syömään meitä niin sithän me varmaan tapetaan niitä ja näin.
Ja kyllä muuten pitää olla lihaa sielä burgerin välissä koska se on hyvää ja siks jengi vetää sitä ja se on vähän niinku koko ruuan idea. En mä ainakaan viitti hampurilaisii syödä jos sielä on joku perunapihvi välissä tai porkkana tai kurkku tai ihan mikä vaan kasvis. siks se elukka on vaan sinne väliin tapettava. meillä on tottumus syödä lihaa. ihmisen kehityksessä ennen tätä nyky vaihetta ihminen veti pelkkää lihaa. mutta nyt ollaa kehitytty sen verran kyvykkäiks että vedetään mitä vaan mutta liha on vielä in.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 04 Syys 2009 22:08

Luukkis Kirjoitti:kyllähän eläimetkin tappaa ihmisiä suojellakseen itteään tai ruuan vuoks.
Eläimetkin tappavat ja raiskaavat, jopa omia jälkeläisiään. Eli mekin saamme!! :good:

ihmiset tappaa eläimiä monista eri syistä muustakin kun ruuan takia. just esim sen takii että sen ruumin osista saa vitusti rahaa tai että se koetaan tuholaisina vaikka pellolla tai vaikka hedelmä viljelmillä niin siks ihminen tappaa eläimiä.
Kyllä mekin olemme aikamoisia tuholaisia.

me nyt vaan satutaan olemaan ravintoketjun ykkösiä eli meillä ei oo suuria vihollisia ja me syödään mitä vaan.

Jos julistan olevani ravintoketjussa sinua ylempänä, saanko tappaa sinut?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 05 Syys 2009 04:48

tottakai sä saat mut tappaa. jos niin tekee mieli niinhän moni muuki ajattelee.ei semmonen ihminen kysele eikä kysele eläinkään. vai kyseleekö ýleensä murhaaja että sako tappaa. ihmisen moraali yleensä toki ymmärtää sen että saako jotain tehä mutta elän tekee niinkun sen luonto sanoo.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 03 Maalis 2010 21:36

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirs ... 5253411471
HS Kirjoitti:Kirsti Paakkanen: Sain eläinaktivisteilta, mitä ansaitsin

3.3.2010 21:02
Juhani Mykkänen
Kuva
Kirsti Paakkanen

Marimekon entinen toimitusjohtaja Kirsti Paakkanen, 81, otti keskiviikkona ärhäkästi kantaa turkiseläinkeskusteluun. Paakkasen mielestä maa- ja metsätalousministeriön tehtävä on vastuun pakoilun sijaan huolehtia, että säädettyjä eläinsuojelulakeja myös valvotaan.

"Ei siinä ole maa- ja metsätalousministeriöllä puolustamista, jos ei vieläkään valvota laillista elinkeinoa. Se on valvottava! Ei tuollaista voi katsella, mitä sieltä on näytetty", Paakkanen totesi viitaten eläinaktivistien turkistarhoilla kuvaamiin videoihin.

Paakkanen puhui asiasta ollessaan kutsuvieraana filosofi Esa Saarisen pitämällä Teknillisen korkeakoulun filosofian ja systeemiajattelun luennolla.

Paakkanen katui samassa yhteydessä vuosia, jolloin hänen johtamansa Marimekko omisti turkisyhtiö Grünsteinin. Paakkasen mukaan Marimekon hallitus ehdotti hänelle Grünsteinin ostamista, jotta yhtiön Venäjän-vienti saisi vauhtia.

"Ensimmäisestä hetkestä koski sydämeeni se asia. Minulla oli nuorena koti, jossa eläimet olivat ykkösasia. Sillä hetkellä kun olin laittanut nimeni alle, niin voin huonosti."

Aktivistit osoittivat 2000-luvun alkuvuosina ahkerasti mieltään Paakkasta ja Marimekkoa vastaan Marimekon myymälöiden ja pääkonttorin edustoilla.

"Minä olin ansainnut sen. Kerran olin tulossa Pariisista työmatkalta, ja siellä oli eduskuntatalon rapulla kyltti, jossa luki, että 'Marimekko on verimekko'. Silloin ajattelin, että huomenna myyn Grünsteinin pois."

Paakkanen puhui asiasta silminnähden tunteikkaasti. Luento loppui yhteislauluun, kun monisatapäisen salin kuulijat veisasivat Saarisen johdolla vieraalle seisaaltaan kappaleen "Niin minä neitonen sinulle laulan".

Hyvä että jollain on munaa (heh heh) myöntää virheensä. :grin: Niin ja kuka vielä väittää että mielenosoittaminen on turhaa? Paatuneimpienkin patujen sielun sopukoissa voi jotain liikahtaa, vaikka eivät sitä näyttäisikään, kun tarpeeksi kovaa huudetaan.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä


Palaa alueelle Ajankohtaiset asiat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset