Tänään on 03 Joulu 2024 19:44

Microsft Surface

Baari- ja nojatuolitiedemiesten luvattu osio. Teknologiaa, psykologiaa, tähtitiedettä, biologiaa, filosofiaa jne. Eli kaikki muka "sivistynyt" keskustelu tänne.

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 19 Heinä 2007 16:39

"Microsoft on esitellyt aivan uudenlaisen Microsoft Surface -laitteen. Kyseessä on futuristinen tietokoneen, pöydän ja suuren vaakamallisen kosketusnäytön yhdistelmä, joka reagoi kosketukseen ja jopa esineisiin. Microsoftin uusi näkökulma tietojenkäsittelyyn yllätti tiedotusvälineet, ja yhtiön uutuutta ruoditaan netissä tuhansissa artikkeleissa.

Microsoft Surface ei ole vain jokin tulevaisuuden konsepti, vaan tuote joka aiotaan tuoda markkinoille vielä tämän vuoden aikana. Laite näyttää hieman kahvipöydältä, mutta sen kansi onkin suuri kosketusnäyttö. Kyseessä on myös täysiverinen tietokone.

Andy Wilson ja Stevie Bathiche aloittivat interaktiivisen pöydän konseptin suunnittelun Microsoftilla vuonna 2001. Vuonna 2003 kehittäjät esittelivät ideansa Bill Gatesille ja samana vuonna syntyi myös ensimmäinen IKEA-pöytään perustuva prototyyppi. Muutama seuraava vuosi meni sovelluksia kehitettäessä sekä haettaessa pöydän lopullista muotoa. Lopputuloksena oli nyt esitelty Surface-pöytä, johon on upotettuna 30 tuuman monikosketusnäyttö. Järjestelmä toimii Windows Vista -käyttöjärjestelmällä ja tukee langallista Ethernet-verkkoyhteyttä sekä langattomia WLAN- ja Bluetooth-yhteyksiä."



Aiheesta lisää:

http://www.microsoft.com/surface/
http://sektori.com/uutiset/7723/microsoft
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=30621&tyyppi=1
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja PathFinder » 19 Heinä 2007 16:40

Vaikuttaa aika kovalta laitteelta.
Käyttäjän avatar
PathFinder
Tavis
Tavis
 
Viestit: 20
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 19 Heinä 2007 16:41

No vaikuttaa kyl. Mut ois ihan hauska tietää mitä toi "täysiverinen tietokone" tarkottaa Microsoftille... Et ei toi tollasenaan PC:tä korvaa, tekee vain konsolimaailman WII:t.

Luonnollisesti toihan ei ole mitenkään ensimmäinen multitouchscreen-julkaisu, noitahan on pyöriny mm. youtubessa vaikka kuinka kauan(http://cs.nyu.edu/~jhan/ftirtouch/).
Ja ilmeisesti Helsingistäkin löytyy yks. Nimittäin Lasipalatsin yks ikkuna on muutettu kokonaan suureks kosketusnäytöksi. Lasipalatsiin tehty näyttö on 2,6 metriä leveä ja se on suunniteltu silleeen, että useampi ihminen voi säätää näytön kanssa samaan aikaan. http://citywall.org/pages/about :shock:
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 19 Heinä 2007 16:42

on se jännä vehe.. mut menee varmaan joku 10vuotta et tommosia ees alkaa kunnolla näkyy markkinoilla.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 19 Heinä 2007 16:42

Ihan keskiverto kotitalouksissa noita tuskin nähdään pitkään aikaan. Mutta toihan on enemmänkin yrityksille suunnattu. Ja kuulemma aika monet kasinot on jo kiinnostunut noista, eli hyvällä tuurilla noita voi jo näkyä ens vuonna jossain luksuskasinoilla.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja PathFinder » 19 Heinä 2007 16:43

mä taisin nähdäkkin sen lasipalatsin näytön, mut oli kiire viimeisiin busseihin niin ei ehtiny jäädä kattelee.

Mietiskelin et jos nyt alkaa tulee tollasia markkinoille niin mitäköhän sitten on ku me ollaan eläkkeellä :shock:
Käyttäjän avatar
PathFinder
Tavis
Tavis
 
Viestit: 20
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja johtaja88 » 19 Heinä 2007 16:43

paskaa
Käyttäjän avatar
johtaja88
Seniori
Seniori
 
Viestit: 213
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja -Snike- » 19 Heinä 2007 16:44

Ei tuu lyömään itteensä läpi ainakaan 15 vuoteen... ja hintaaki tolla on varmaan noin 15 000€ vähintään...
Käyttäjän avatar
-Snike-
 

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 19 Heinä 2007 16:44

Itseasiassa tuolla arvioitiin hinnaks 5000 - 10 0000 $, joka ei toisaalta ole esim. kasinoille hinta eikä mikään. Ja Microsoft itte arvioi että menee 3-5 vuotta ennen kun ihmiset oikeesti innostuu tosta, eli ihmiset kuitenkin venaa et hinnat laskee ja et tohon saadaan uusia toimintoja.



Tossa on Surfacen käyttöä ihan käytännössä, eli se kuvaa vähän paremmin ja luotettavammin tota kuin noi mainospätkät.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 21 Heinä 2007 17:55

Ihan kivannäköinen lelu. Suhtaudun varsin skeptisesti tuollaisen varsinaiseen tarpeellisuuteen käytännön elämässä. Minulle riittää ihan normi PC. Kaiken maailman mediakoneet ja viihdekeskukset ovat markkinointipotaskaa. Hyvin 70-luvulla pärjättiin mustavalkosilla minitietokoneiden terminaaleilla.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä


Palaa alueelle Tieteellinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset