Tänään on 03 Joulu 2024 21:28

Viimeeksi katsomasi elokuva

Keskustele elokuvista, peleistä, kirjoista, musiikista ja muusta vastaavasta viihteestä.
Alueen säännöt
Juonipaljastuksista täytyy ilmoittaa etukäteen esimerkiksi spoileritagein. Ethän halua pilata Matti Meikäläisen katselunautintoa? (ja vaikka haluaisitkin, se on kiellettyä!)

ViestiKirjoittaja Norsula » 16 Helmi 2008 15:59

Minkä leffan katsoit viimeeksi? Oliko hyvä vai huono?

Itse katsoin eilen elokuvissa Dark Floorsin ja oli aika mykistävä kokemus. Oli nimittäin todennäköisesti surkein elokuva, mitä olen eläissäni nähnyt. Eihän nyt odotuksetkaan ollu kovin korkealla leffan taustat tietäen, mutta edes vähän viihdyttävää pätkää odotin, mutta ei. Leffa oli ärsyttävän junnaava, ei juonesta tietoakaan, näyttely surkeaa, kliseetä kliseen perään jne.

Tähän voi (ja pitää :P) siis raportoida ja vähän kommentoida viimeeksi katsomaansa elokuvaa. Ei ole väliä onko elokuva uusi vai vanha, kunhan sen on juuri katsonut.

(samanlaisen threadin voisi perustaa myös kirjoista ja cd:istä ja... Se kuka lukee ekana kirjan, voi tehdä sen :D )
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 16 Helmi 2008 17:23

Voin kyllä puoltaa tota Norsun kommenttia, huonompaa leffaa saa ettiä.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Luukkis » 17 Helmi 2008 01:28

katsoin viimeksi elokuvan Tummien perhosten koti. Se oli ihan ok kerto kasvatuskodista tuli vähän intti mieleen.
Käyttäjän avatar
Luukkis
Seniori
Seniori
 
Viestit: 487
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 17 Helmi 2008 18:45

Katsoin äsken aidon alkuperäsen Turtles elokuvanKuva
Kuva
Oli kyllä viihdyttävä elokuva, vaikka täyttääki varmaan melkeen kaikki halppiselokuvan kriteerit :D Oli siistiä nähdä tää ekaa kertaa sitten lapsuuden, millo katoin turtleseja ihan fiiliksissä. Jo sillo noi turtle puvut oli mun mielestä ihan sika siistin näkösiä.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 17 Helmi 2008 20:50

Katoinpa just ton I am legendin ja ainakin itte tykkäsin. Vaikka vaikutti yllättävän paljon leffoilta 28 päivää myöhemmin ja 28 viikkoa myöhemmin, tosin ilman zombeja.

Kuva

Arvostelu: http://plaza.fi/kaista/elokuvat/arvostelut/i-am-legend
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 22 Helmi 2008 21:18

Kerrottiinks tossa I am legendissa muuten misään vaiheessa miks se päähenkilö ei ollu saanu tartuntaa?

Katoin äsken leffan Little miss sunshine
Kuva
Oli hiton hyvä leffa mun mielestä. Ei ihme, että jotain oscareitaki tainnu voittaa. Mä rakastan tämmäösiä leffoja: road-movie tyylistä seikkailua, herättää ajatuksia, lopussa pannaan haisemaan ja haistatetaan pitkät kaikille, jotka vihaa elämää eikä anna edes muiden tehdä sitä, mitä ne haluu.
“If I want to fly, I'll find a way to fly. You do what you love, and fuck the rest."
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja johtaja88 » 23 Helmi 2008 01:42

Norsula Kirjoitti:Kerrottiinks tossa I am legendissa muuten misään vaiheessa miks se päähenkilö ei ollu saanu tartuntaa?


Kerrotiin.. ite katoin sen sillon ku tuli leffaan ja myös itse pidin siitä.
Käyttäjän avatar
johtaja88
Seniori
Seniori
 
Viestit: 213
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 01 Maalis 2008 17:05

Kuva
Katoin eilen yöllä japsikauhuleffan nimeltä Shutter. Oli todella pelottava ja teki mieli lopettaa katsominen, mutta katsoin sisulla loppuun :P Suosittelen jos tykkää kauhusta. Tästä aiotaan kai tehdä jenkkiversiokin, joka ilmestyy tänä vuonna. Jenkkiversiothan vaan tuppaa olemaan huonompia, ku alkuperäset ja minkä takia niiden edes täytyy tehdä elokuvasta oma versio? :roll:

Näissä leffoissa mä ihmettelen aina, että miks ne elokuvan henkilöt on niin tyyhmiä, että ne oikeen hakeutuu vaaroihin. Jos ite näkisin jonkun zombin tai kummituksen omassa pimeessä huoneesani ni en varmana menis sinne enää IKINÄ (!!11). Tai no, eihän sitä tiiä. Katsoohan ihan oikeetki pällit pelottavia leffoja yksin pimeessä huoneessaan. :oops: Entä miks ne kummitukset/zombit ei koskaan kerralla tapa niitä henkilöitä vaan pyörii ja härvää koko leffan ajan?
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 01 Maalis 2008 18:03

No sehän on elokuva ja viihteeks tarkotettu, ei se kai kovin viihdyttävää olis jos ne zombit lahtais kaikki ekojen 5 minuutin aikana ja loput 85 vaan örveltäis ja söis aivoja. :D

Ps. Kyllä ymmärrän mitä tarkotat ja se mua itteäniki vituttaa lähes joka leffassa jonka katon :P
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 02 Maalis 2008 15:07

Tulipa eilen katottua toi Menetetty maa(No Country for Old Men), pakko myöntää että oli varmasti paras leffa taas vähään aikaan. Ihan syystä ovat niitä Oscareita jakanut.

Ja noista japsikauhuleffoista sen verran, että niitä tuli yhteen vaiheeseen kyylättyä aika paljon. Ja se niistä jäi mieleen että osaavat kyllä tehdä tosissaan pelottavia leffoja, ilman sitä jenkkileffojen ylenpaltillista viipalointia, suikalointia ja verenheittelyä.
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 02 Maalis 2008 17:00

Viimeks on tullu varmaan there will be blood nähtyä ja pitää kyllä sanoa että oli kyllä paras leffa viime vuodelta ellei jopa koko tältä vuosituhannelta tähän mennessä.
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 08 Maalis 2008 04:08

Katsoin äsken Heinojen murhiin perustuvan kotimaisen elokuvan Game over. Aika tönkkö leffa pääosin, niinkuin nuo kotimaiset tuppaavat yleensäkin olemaan. Oli tässä tosin hyvätkin hetkensä, mutta aivan liikaa kohtia, jotka aiheutti myötähäpeää tekijöiden puolesta. Sitäpaitsi on vähän kyseenalaista demonisoida täysin yksi henkilö tositapahtumiin perrustuvassa elokuvassa, kun kuitenkin kolme muuta olivat vähintään yhtä mukana jutussa. ns. päätekijä ei edes vetänyt liipaisemasta, vaikka täysin mulkku narsistihan se olikin (siis elokuvan päähenkilö. Oikeaa henkilöä en tunne, enkä halua :P )
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 14 Maalis 2008 23:27

Kuva
Oli aika hyvä. Vähän jäi vaan rassaamaan jotkut jutut, mitä ei tajunnu, mutta itseni tuntien se nyt ei välttämättä kerro siitä, että vika olisi elokuvassa. Tästä leffasta saa Texasista aika verisen kuvan. Tosin kaikki varmaan tietää missä USAn osavaltiossa teloitetaan eniten ihmisiä. joorööh. Asiasta kolmanteen :shock:

Ja Kemisti, FilmGoerin arvostelusta:
Musiikkia elokuvassa ei kuulla lopputekstejä lukuun ottamatta käytännössä lainkaan.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 15 Maalis 2008 11:12

Tänään tuli aamulla kateltuu sellanen pätkä ku trainspotting ja oli kyllä paras leffa vähään aikaan, vaikka on tullu pariin otteeseen jo nähtyä. Suosittelen kaikille jotka suunnitelee huumeitten kokeilua. :D
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 24 Maalis 2008 19:17

Näillä lomilla katselin Orkesterin vierailun ja 10 000 B.C. Molemmat ihan hyviä, mutta Orkesterin vierailu vie näistä kahdesta voiton, eikä ainakaan kovin paljon häviä millekään muulle vähän aikaa sitten katsomalleni.

Sitten tuli myös katottu Californication sarjan alkujaksoja. Aluksi sarja vaikutti kivalta ja päähenkilö mielenkiintoiselta, mutta voisi sarjaa yrittää viedä eteenäin muullakin kun seksikohtauksilla ja muilla rivouksilla ja sekoilulla.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 24 Maalis 2008 19:46

Mä en usko et toi 10 000 BC. on hyvä ei vaan pysty. :lol:
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 29 Maalis 2008 23:29

Käytiin Ruissin ja Luumun kaa kattomassa Be kind rewind ja oli ihan hyvä niinku Jack Black leffalta voi odottaaki. Ei tosin ollu läheskään yhtä hyvä ku tenacious d tai school o rock. Ja argh ruis, sä et tainnu maksaa mulle sitä kasia :shock:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Ruisperkele » 30 Maalis 2008 13:11

HÄHÄHÄHÄÄÄÄÄÄÄÄ sitä saat sitte odottaa :D
Käyttäjän avatar
Ruisperkele
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 507
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 06 Huhti 2008 01:45

tän viikonloppuloman saldo:
Kuva
El (tai the) Aura. Elämäänsä kyllästyneen olonen ja kyyninen eläintentäyttäjä unelmoi täydellisen pankkiryöstön tekemisestä ja pääseekin toteuttamaan hiukan kieroutunutta fantasiaansa erään metsästysretkellä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Ihan jännä leffa, varsinki jos tykkää trillereistä.

ja The eye orikinaali 2002japski versio.
Kuva
Ihan kiva, mut loppujen lopuks aika samanlainen idea ku esimerkiks Shutterissa. Haluun kyl silti ihan mielenkiinnosta nähdä molemmista jenkkiversiot.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Rantakemisti » 07 Huhti 2008 22:27

Oma vlopun saldo:

Fear and Loathing in Las Vegas (1998)
Kuva
Melkein legendaksi muodostunut vajaa kahen tunnin huumehöyryjen täyttämä pätkä.

"I feel a bit lightheaded. Maybe you should drive."

There Will Be Blood (2007)
Kuva
Tarina öljyruhtinaasta... Ei varmasti läheskään kaikkien mieleen pituutensa ja alun hidastempoisuutensa takia. Pitää varmaan yrittää kattoa joku päivä vähän pienemmässä krapulassa.

Meet the Spartans (2008)
Kuva
Scary movie tyyppinen parodialeffa 300-leffasta. Kankkusessa jaksoi naurattaa muutamaan otteeseen, mutta ei todellakaan mikään mestariteos.

Cloverfield (2008)
Kuva
Varmaan vlopun suurin yllättäjä, odotin perinteistä b-luokan jenkkimättöä. Mutta tulikin nähtyä omalla tavallaan melkonen taidepläjäys. Elokuva on kuulemma kerännyt mainetta tähän mennessä lähinnä sillä, ettei kukaan oikein tunnu tietävän mistä siinä on kyse ja että koko pätkä vaikuttaa käsivaralla kuvatulta.
En pidä itseäni alkoholistina, sillä en ota kuin perjantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Käyttäjän avatar
Rantakemisti
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 715
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja johtaja88 » 09 Huhti 2008 17:04

siis tost cloverfieldistä ni se on kuvattu käsikameralla koko leffa, luin jonku artikkelin et siin on haettu semmosta tyylii mikä blair wizths porjektissa.. mutta ite en oo viel kattonu sitä!
Käyttäjän avatar
johtaja88
Seniori
Seniori
 
Viestit: 213
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 19 Huhti 2008 00:19

Joo, on ollu aika paha gines, eli on tullu katottua pari leffaa: Sid and Nancy, Hannibal Rising, 1408, Crash, 3:10 to Yuma, The simpsons movie, Battle Royale, The Dangerous Lives of Altar Boys ja Raja 1918...

Ei ny joka leffasta jaksa mitään vääntää, mutta viimisimpään liitty aika hassu juttu. Olin siis kattomassa sitä kaverin kanssa yövapaalla ja lomapuku tietenki niskassa. Leffahan kertoo sisällissodasta ja aika paljon siinä tuli tietenki kateltua, ku valkoset lahtas ja vangitsi punasia säälimättä. En voinu olla tuntematta oloani kiusaantuneeks, kun huomasin valkosten armeijassa yhtäläisyyksiä meidän nykyiseen armeijaan, ihan vaatteista ja yleisestä kurista lähtien. Meidän hatuissa on vieläki kokardina samanlainen lahtarin nappi, ku valkosilla oli. Lopputekstien aikana alko maamme laulu soimaan ja kaveri tokas, että "noniin, nyt voit sitte ylpeenä nousta ylös". Lähdin äkkiä ennen valojen syttymistä :P Ei todellakaan parasleffa mennä kattomaan inttipuvussa (, vaikka joo, kyllä, tiedän. Ei mulla oo mitään yhteyttä vuoden 1918 tapahtumiin), mutta oli kyllä ihan ajatuksia herättävä leffa.

Battle Royale oli kaikessa sairaudessaan aika hauska leffa mun mielestä ja taas todiste siitä, että japanilaiset osaa. En voinu olla nauramatta kohtaukselle, jossa 5-7 koulupukusta japanilaista teinityttöä pienessä keittiöhuoneesa kiljuu ja tulittaa toisiaan han silmittömästi. En tiedä oliko koko leffassa tarkotus olla mitään hauskaa, mutta ainaki mua se nauratti. Ja vielä enemmän jos komiikka oli tahatonta :D
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 04 Touko 2008 19:49

Katoin just elokuvan The Science of sleep (La Science des rêves)
Kuva
oli aika...
Kuva
hmm...
Kuva
...no, erikoinen. Niinku varmaan kuvistakin voi päätellä :P Leffa kertoo vähän omalaatusesta kaverista, jonka unimaailma sekoittuu todellisuuteen ja se tekee eämästä välillä enemmän tai vähemmän hankalaa, joskin aika värikästä. Sama jäbä rakastuu myös melkeen yhtä lapsenmieliseen naapuriinsa, josta seuraa ihmissude sekoilua unissa, tosimaailmassa ja niiden rajoilla. Suosittelen. Yleensä en tykkää tällasista nonesense elokuvista, mutta tämä on poikkeus. Tai eihän tämä ole mikään nonesense, koska onhan tässä järkeä, leffa ei vaan oo ihan tavanomasimmasta päästä.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 07 Kesä 2008 09:56

Kuva
Kävin eilen kattomassa Into the wildin. Leffa kertoo Christopher McCandlessista, joka päätti antaa piupaut tavalliselle elämälle ja muuttaa yksin Alaskaan. Hieno leffa ja perustuu vielä tositapahtumiin. Jonkun mielestä päähenkilö saatto olla vähän sekaisin, mutta ite ainaki pystyin samaistumaan aika moniin sen ajatuksiin. Kyseinen kuva on oikeesta Cristopher McCandlessista kotinaan pitämänsä hylätyn bussirämän edessä.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 24 Kesä 2008 20:36

Olin kattomassa perkuleen kanssa The Darjeeling limitedin. Oli ihan hyvä, mutta vähän söi mielialaa ku mutsi sano kattoneensa sen jo aikoja sitte teeveestä :D Mutta tosiaan. En malta odottaa, että iteki pääsen/päästään reissuun, minka seurauksena löydämme itsemme nuotion ääreltä keskeltä pimeää aavikkoa juomassa viinaa vitutukseen.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 28 Syys 2008 01:33

Kuva

Katsoin juuri Michael Mooren Sickon, ja oli kyllä hyvä ja puhuttekeva dokkari ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille muillekin. Dokumentti käsittelee USAn terveydenhuoltojärjestelmää ja vaikka se antaakin aika yksipuolisen kuvan asiasta ja sitä voi varmaan hyvällä syyllä kutsua propagandaksikin, on siinä silti paljon totta. Moore osaa kyllä asiansa ja dokkareissa nähdyt havainnollistukset ja tempaukset ovat mitä mielikuvituksellisimpia. Tätä katsoessaan huomaa pyörittelevänsä päätä ja nauravansa epäuskoisena.
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 02 Loka 2008 13:34

Norsu katselee paljon elokuvia.
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 07 Loka 2008 02:28

Kuva
Katsoin Virolaisen elokuvan Klass, joka käsittelee koulukiusaamista ja kouluväkivaltaa. Päähenkilö Joosepia kiusataan ja piestään koulussa, eikä loukkatoveri Kasperin puolustaminen auta, kun koko luokka hyppii yhden sosiopaattinarsistin pillin mukaan. Kotonakaan ei heru juuri myötätuntoa vaan aseitaan kiillottava militaristi isä neuvoo, että Joosepin on lyötävä takaisin tai kukaan ei kunnioita tätä. Varmaan kaikki arvaavat mihin tämä lopulta johtaa. Liekö syy sitten virolaisuudessa vai alle vuoden sisäisissä tapahtumissa, ettei tätä ole saatu suomen teattereihin?

Elokuva oli loistava ja paras näkemäni kuvaus kiusauksen uhriksi joutuvan umpikujasta. Katsojassa herää samat vihan ja avuttomuuden tunteet kuin kiusatulla Joosepillakin. Elokuva herättää myös kysymyksen siitä, mitä mieltä kiusamisessa on ja ovatko ihmiset oikeasti noin pahoja. Vaikka en tietenkään missään tapauksessa voi hyväksyä päähenkilöiden loppuratkaisua, elokuva oli mielestäni todella hyvä. Kaikki ketä aihe vähänkin kiinnostaa, kannattaa katsoa.

Edit: Myös jäi mietityttämään, että opettaakokohan tällainen elokuva kiusatuille vain kyseenalaisia ratkaisuja kiusaamisongelmaansa... :roll:
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Norsula » 09 Loka 2008 21:21

Katsoin elokuvan The Blair witch project.
Kuva

Aluski käsikamera tekniikalla kuvattu sähellys ja nuorten teennäisen oloinen dokumenttijuttu vain ärsytti ja ajattelin, että onpa tämänkin ylihehkutettu leffa. Mutta kyllähän se sitten lopulta oli kohtuullisen pelottava ja edellämainitun tekniikan takia jopa tunsi melkein olevansa itse mukana.

...Tämä vain lisäsi haluani lähteä kummitustaloretkelle, josta olen aina puhunut :P
“Rather than love, than money, than fame, give me truth.” - Henry David Thoreau
Käyttäjän avatar
Norsula
Forum-eliitti
Forum-eliitti
 
Viestit: 1099
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä

ViestiKirjoittaja Jonix » 13 Loka 2008 19:42

BWP:hän on vanha kulttiklassikko. Suosittelen. :sunny:

Jatko-osa puolestaan on täyttä kuraa ja ehkä huonoimpia leffoja joita olen nähnyt. Se ei ole katsomisen arvoinen. :puke_r:
Käyttäjän avatar
Jonix
Ammattipostaaja
Ammattipostaaja
 
Viestit: 546
Vuodet Jäsenenä: Vuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenäVuodet jäsenenä


Palaa alueelle Viihdykkeet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron

Kirjaudu sisään

Lahjoitukset